Viime vuonna kerroin, että meillä tai oikeastaan miehelläni oli yksi Porsche Standard kunnostettavana. Nyt pitkän ja tarkan urakan jälkeen se on valmis ja tikittää.
Month: marraskuu 2015
Kohti joulukuuta ja Nicaraguaa
Olen menossa Nicaraguaan äitiä ja muita sukulaisia katsomaan. Viimeksi kävin vuoden 2010 lopussa. On siis nyt korkea aika käydä siellä.
Osaan arvata mikä minua odottaa, ja pienen pikkukylän ja sen väen katsominen ja heidän elämänsä seuraaminen on vain monen vuoden jälkeen odotettava hetki.
Joulukuussa Nicaragua tuoksuu ruudille, juhlalle ja herkuille. Kuten Suomessa, Nicaraguassakin joulukuussa on muitakin suuria juhlia kuin joulu.
Tämä kirjoitus on siis kuin ilmoitus lukijoille tulevasta. En lupaa kirjoittaa joka asiasta, vaan jos ehdin, kerron mitä näen ja koen viimeistään palattuani Suomeen.
Välillä olisi mukava kertoa, mitä tähän asti en ole kovin paljon kertonut: Nicaraguasta ja muiden Keski-Amerikan maiden kulttuurista. Saattaa olla, ettei aihe ole eurooppakeskeisessä mediakentässä kovin kiinnostava. Noh, olen sanonut aiemmin, että jos vain yksi ihminen lukee kirjoituksiani on se sitten vaivan arvoista.
Achuapassa monta vuotta sitten.
Muuten, tämä on ollut omaishoitajien viikko. Ehkä moni muistaa käydä katsomassa omia vanhempia.
Auttaminen ei ole aina vain tahdosta kiinni
Piti kirjoittaa siitä, kuinka hallituksen sote-kriisi on vaikuttanut siihen, että politiikka ei enää kiinnosta. Politiikka näytti taas likaiselta peliltä, jossa puolueen etu menee kansalaisten edun edelle.
Piti myös sanoa, että sote on kuin koraani, josta monilla on mielipide, mutta harvalla on tarpeeksi tietoa siitä, mitä se sisältää. Koko sote-keskustelu on salaperäinen. Miksi on näin, kun vaaleista toiseen luvataan lisää avoimuutta?
Arki painaa ja huolet niistä, jotka jäävät vahvoja kansalaisia suosivien päätösten alle kasvavat. Välillä, kun politiikka näyttää toivottomalta, kansalaiset toimivat toisin ja auttavat muita kansalaisia kestämään kolhuja. Tuossa Puheenvuoron karusellissä saa lukea Timo Ekmanin vapaaehtoiskokemuksista ja eilen luin Turun Sanomista, että yksi suomalainen nainen on lähdössä Kreikkaan auttamaan niitä ihmisiä, jotka vasta saapuvat rannoille ja kenties hän myös menee pelastusliivejä siivoamaan.
Tällä hetkellä moni suomalainen on vapaaehtoisena eri järjestöissä, jotka tarjoavat apua myös muille Suomen kansalaisille. Vapaaehtoistyötä voi tehdä monilla tavoin. Itse olen käynyt yhden ryhmän kanssa tanssimassa vanhainkodeissa. Toiset luovuttavat verta, auttavat lapsia kotiläksyissä tai käyvät vanhainkodeissa ulkoiluttamassa asukkaita, ym.
Kuulin yhdestä hyvästä ehdotuksesta ja se oli se, että samalla kun jouluna on niitä joulumielen keräyksiä, voisi koululaisten kesälomien kynnyksellä olla myös keräys, jolla varmistettaisiin, että vähävaraisilla lapsilla on mahdollisuus viettää hyvä loma. Moni perhe ei voi viedä lapsia huvipuistoihin, teattereihin tai leireihin, koska rahat ovat vähissä, vaikka töissä ovatkin. Ehkä joku järjestö voisi ottaa idean vastaan.
On myös käynyt selväksi, että Suomessa auttaminenkin voi olla mutkien takana, koska esimerkiksi jossain järjestöissä vaaditaan kurssien käymistä ennen kuin ihminen pääsee itse auttamaan. Ja sitten on se tarkka verottaja. Auttaminen ei siis aina ole vain tahdosta kiinni, vaan valitettavasti myös lakien tiukasta tulkinnasta, auttamisjärjestöjen jäykästä toiminnasta ja auttajan rahakukkarosta.
Eduskuntavaalien kampanjassa Keskusta oli luvannut purkkaa sääntelyä, mutta miten on?
Suomen Punainen Risti (SPR) ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) keräävät rahoja vähävaraisille suomalaisille lapsille.
Hyvää musiikkia iberoamerikkalaisista maista
Latin Grammyja tai ”Grammy Latinos” espanjaksi on jaettu joka vuosi vuodesta 1959 lähtien. Se on samanlainen musiikkipalkinto kuin se tunnetuin Grammy -palkinto, mutta Latin Grammy -palkinto on tarkoitettu iberoamerikkalaiselle musiikille. Sellaiselle joka on tehty espanjan kielellä ja portugalin kielellä niin Iberian niemimaalla kuin Meksikosta Argentiinaan alueella olevilla mailla.
Tämän vuoden Latin Grammyt jaettiin Las Vegasissa vain pari päivää sitten. Palkittujen kappaleiden ja tekijöiden lista antaa osviittaa siitä, millaista musiikkia kuunnellaan niin Latinalaisessa Amerikassa kuin Espanjassa ja Portugalissa.
Vuoden paras albumi on Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin olevan laulajan, Juan Luís Guerran. Juan Luis Guerra on hyvä vanha tuttu kaikille niille, jotka pitävät hyvästä merenguesta ja salsasta. Albumin nimi on ”Todo tiene su hora” eli ”Kaikella on aikansa”. Sama albumi voitti parhaan tropiikin albumin kategoriassa.
Paras tropiikkikappale on saman tekijän laulu ”Tus besos”, ”Suudelmiasi”siis. Se on menevä bachata. Jos ihminen osaa tehdä hyvää musiikkiä, hän tekee sitä oli musiikkilaji mikä tahansa.
Paras folkloorinen albumi on meksikolaisen Lila Downsin ”Balas y Chocolate” ”Luoteja ja suklaata.” Valehtelisin jos sanoisin, että olen kuullut, mutta heti kun ehdin, istuin kuuntelemaan, koska Downs on laulaja jolla on mahtava ääni ja laulut ovat täynnä sisältöä.
Latin Grammy -palkinnoissa on myös paras tangoalbumi. Tänä vuonna se meni Buenos Airesin tango-orkesterille ja albumin nimi on ”Homenaje a Astor Piazzolla” eli Astor Piazzolan muistolle. Varmasti minun ei tarvitse kertoa tangokansalle, kuka Piazzolla oli.
Tämän linkin uutisen lopussa on lista Latin Grammyn voittajista. Olen tänään kuunnellut Youtubesta muutamia, enkä pettynyt.
Mikä on Suomen linja?
En ole kovin hyvin perillä turvallisuus- ja puolustusasioista, koska en lue tarpeeksi aiheesta. Kansalaisena kannan samoja huolia kuin kuka tahansa muu.
Pariisin terrori-iskut muuttavat ja tulevat muuttamaan maailmaa. Ranska iski viikonloppuna raskaasti Syyriassa oleviin Isisin kohteisin. Nyt Ranska vaati EU:n sopimuksen mukaisia turvatakuita muilta EU: n mailta.
Kävin lukemassa joitakin espanjalaisia lehtiä ja Espanja nojautuu siihen, että ovat USA:n liittolaisina jo mukana Syyrian konfliktissa. Samanlainen suhtautuminen on myös muissa Nato- maissa.
Venäjä on ollut jo voimakasti mukana Syyrian konfliktissa ja nyt on myös lähentymismerkkejä Ranskan ja Venäjän välillä. Monissa kommenteissa huoli on siinä, että jääkö Ukrainan ongelma nyt syrjään.
Nyt Venäjä on myöntänyt, että venäläisen lentokoneen putoaminen oli terroriteko ja se käy perusteluna Venäjän linjan ja voiman koventumiselle. Ranska on sanonut, että tarkoituksensa ei ole hyökätä vaan tuhota ääri-islamilaista valtiota.. Kovia puheita ja tekoja siis.
EU -maiden puolustusministerit kokoontuvat tänään Brysselissä. Tässä lainaus Suomen puolustusministeriön tiedotteesta: ”Puolustusministeri Jussi Niinistö osallistuu 17.11.2015 EU:n ulkoasiainneuvoston (UAN) puolustusministerikokoukseen Brysselissä.
Puolustusministerikokoonpanossa kokoontuvan ulkoasiainneuvoston tärkeimpänä aiheena on Eurooppa-neuvoston seuranta, eritoten komission toiminta puolustuksen alalla. Lisäksi ministerit käsittelevät EU:n sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita sekä keskustelevat EU:n globaalin ulko- ja turvallisuuspoliittisen strategian laadinnasta.”
Suomen kannasta tiedämme toistaiseksi hyvin vähän. Siirto suuntaan tai toiseen vaikuttaa tulevaisuuteen.
Kynttilät Pariisille
Eilen ja tänään moni kommentoija ja blogisti Puheenvuorossa on sanonut, että eivät muslimit tuomitse terrori-iskuja. Ehkä luemme eri sivustoja ja ehkäpä sosiaalisen median yhteisömme eroavat, mutta olen lukenut kuinka muslimit tuomitsevat terrori-iskuja ja järkyttyivät terrori-iskuista yhtä paljon kuin me muut.
Minusta ei heidän pitäisi sanoa mitään, kuten ei pitäisi Timo Soininkaan sanoa mitään pedofiliasta oman kirkon yhteisöissä tai juutalainen Israelin pommituksista. Silti yhdessä voimme kaikki, uskonnosta ja uskonnottomuudesta riippumatta, sanoa ei vihalle, terrorismille ja kyllä rauhalle ja rakkaudelle.
Tänään Helsingin keskustassa on eri uskontokuntien yhteinen marssi rauhan puolesta ja terrorismia vastaan. Uskonnollisten yhteisöjen johtajat ja edustajat ovat mukana yhdessä. Marssiin osallistuu uskovaisia muun muassa Helsingin evankelis-luterilaisista seurakunnista, sunni- ja shiiayhteisöistä, juutalaisesta seurakunnasta sekä ortodoksisesta ja katolisesta kirkosta. Siis muslimitkin ovat mukana. Näin tiedoksi kaikille, jotka nyt kyselevät, miksi muslimit eivät sano mitään.
En pääse marssiin, mutta aion sytyttää kynttilöitä Pariisille kuudelta, kuten moni muu suomalainen.
Valoa ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta!
Sota-aseista pahin
Tänään maailma näyttää synkemmältä kuin eilen, ja syypäät ovat uudet terrori-iskut Pariisiin.
Tiedämme olennaisimman: uhreja on yli sata ja jo yksi viaton uhri on liikaa.
Moni ajattelee nyt, että koska Ranska on tärkeä USA:n liittolainen terrorismin vastaisessa sodassa, Ranska on terrorismin kohteena. Varmasti vaaditaan Ranskaa lopettamaan sotansa terroristeja vastaan. Tuskin Ranska nyt tekee niin, ja pitää tehdä niin.
Moni ajattelee nyt, että koska Eurooppaan on tullut tuhansia turvapaikanhakijoita sodassa olevista maista, Euroopan rajat pitää nyt sulkea heti. Terroristi tulee vaikka muureja olisi, jos terroristin pitäisi tulla. Toki on se niinkin, että nyt ei tarvitse muuta kuin ilmoittaa olevansa turvapaikan tarpeessa, ja pääsee maahan. En siis vastusta ajatuksia siitä, että jo lähtömaissa turvapaikanhakijoita autettaisiin ja haastateltaisiin, mutta kun samalla samat tahot, jotka huutavat nyt, että pitää palauttaa ihmiset lähtömaahansa ja auttaa siellä, lopettavat avun auttamista vaikkapa kehitysyhteistyön muodossa.
Toiseksi nykymaailmassa yksittäisten terroristien pääsyä maahan kuin maahan voidaan estää, mutta kovin tehokkaasti ei voi estää oman maan kansalaisten radikalisoitumista ja terroritekoja. Nettiproselytismi ja nettipropaganda ovat jo monta vuotta olleet terroristijärjestöjen ja ryhmien käytössä ja vai hullu vaatisi, että nyt nettiyhteydetkin pitäisi sulkea.
Emme voi tietää, mitä toisen ihmisen päässä liikkuu, ja siksi terroristi on sodan pahin ja petollisin tappokone. Terroristi levittelee kauhua ja sotaa sota-alueen ulkopuolellekin. Koko maailma on terroristin sota-alue.
Mutta ihminen ei ole yksin terrorismisodassa ja silloin, kun länsimaiden tehokkaat sotalentokoneet ”vahingossa” pudottavat lastinsa siviilien päälle, nähdään sen ”normaalina” sotatapahtumana eikä terroritekona. Valtiotkin harrastavat terrorismia siviilejä kohtaan, milloin vapauden ja milloin demokratian nimissä.
Surullisinta on, että moni viaton ihminen, joka pakenee sota-alueista rauhaan, ei aavista päättyvänsä toisenlaisen sota-alueeseen, jossa terrorismi ja viha vallitsevat. Vihan maailmalle ei pitäisi antaa sijaa.
Nicaraguasta Jyväskylään
Nicaragua ja Suomi solmivat diplomaattiset suhteet 40 vuotta sitten. Juhlavuoden kunniaksi Nicaraguasta Jyväskylään on tuotu nicaragualaista keramiikkaa ja valokuvia, jotka ovat esillä Jyväskylän kaupungintalossa 3.-16.11.
”Näyttelyyn on koottu erikokoisia keramiikkateoksia pienestä nicaragualaisesta kylästä nimeltä San Juan de Oriente, joka sijaitsee noin 70 kilometrin päässä pääkaupunki Managuasta.”
Olen ollut San Juan de Orientessa ja kyläläiset elävät keramiikasta ja ovat hyvin taitavia. Nicaragualaisella keramiikalla on pitkät perinteet. 7 vuotta sitten suomen kansallismuseossa oli Nicaraguan keramiikan näyttely ja kansallismuseon kotisivulta voi lukea lisää Nicaraguan keramiikan historiasta. Varmasti nyt Jyväskylän näyttelyssä on mielenkiintoisia esineitä.
Nicaraguasta Jyväskylään – näyttelyssä on myös esillä nicaragualaisen valokuvaajan, journalistin ja graafisen suunnittelijan Iara Vega Lihnaresin valokuvia. Chilessä syntynyt Iara Vega Lihnares asuu tällä hetkellä Sveitsissä Bielissä. Valokuvissaan Iara Vega Lihnares ilmentää tunnesiteitään äitinsä kotimaata Nicaraguaa ja omia asuinseutujaan kohtaan. Valokuvien henkilökuvat ja paikat ovat Nicaraguasta San Marcosista. Näyttelyn valokuvat ovat osa laajempaa Tallinnassa, Virossa toteuttavaa valokuvanäyttelyä nimeltä ”Lazos/Suhted”.”
Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto ja Nicaraguan suurlähettiläs Ricardo Alvarado avasivat Nicaraguasta Jyväskylään -näyttelyn 2.11.
Kävin vuosia sitten San Juan de Orientessa ja tämä esine tuntui heti omalta.
Lähteet:
Oi jos Suomi olisi traktori tai kone
Puheenvuorossa ja muissa nettikeskustelupalstoissa, joissa keskustellaan maahanmuuttokysymyksisssä ja maahanmuuttajista ollaan melko usein asiallisuudesta kaukana. Kaikki itseään maahanmuuttokriitikoiksi kutsuvat eivät keskitty maahanmuuttopolitiikan kritisoimiseen vaan lähinnä tänne tulleisiin ihmisiin, kielteisesti huhujen ja jopa panettelun varaan
Esimerkiksi Iltalehden ja Yle kertovat nyt, että poliisi suitsii huhuja Joutsenon henkirikoksesta ja sanoo, ettei tekijäksi epäillä turvapaikanhakijaa.
Huhut, epäilyt ja jopa valheet saavat tunteet kiehumaan. Olisi mielenkiintoistä tietää, mikä taho tai ihmiset tehtailevat huhuja ja lietsovat sillä tavalla vihaa turvapaikanhakijoita vastaan. Ja ilmeisesti Suomessa on niitä ihmisiä, jotka luottavat enemmän huhuihin kuin viranomaisiin. Puheenvuorossakin oli ainakin yksi blogisti joka väitti näin: ”Poliisi varoittelee tekemästä liian hätäisiä johtopäätöksiä ja jopa uhkailee huhujen levittäjiä.
Blogikirjoitus on myöhemmin poistettu. Tuo ei ole ensimmäinen kirjoitus, jossa ”faktaa” tarjotaan, poliisin sanoja vääristellään ja viranomaiset ovat muka meitä kaikkia kansalaisia vastaan! Ketkä hyötyvät vääristelystä, huhuista ja jopa vihasta? Poliisilla ja viranomaisilla on paljon töitä ja Suomen pahin uhka taitaa olla kotoperäisten ihmisten vihan lietsonta, joka on tuottanut ainakin pari tulipalloa vastaanottokeskuksissa.
Sellaisella vihahuhukeskusteluilla ei asioita edistetä vaan aiheutetaan epävarmuutta ja kansan jakautumista. Niin tietenkin muutama maahanmuuttovastainen henkilö pääsee kansanedustajaksi.
Vihakeskustelulla on kuitenkin vähän tekemistä maahanmuuttopolitiikan kritisoimisen kanssa, ja siksi aitoja maahanmuuttokriitikoita on tosi vähän. Heitä löytyy enemmän niin kutustuissa maahanmuuttoon neutraalisti ja jopa myönteisesti suhtautuvissa, koska he tekevät jopa rakentavia ehdotuksia siitä, miten vaikkapa turvapaikanhakijoita voidaan kotouttaa. Vihahuhupalstoissa ei rakentavia ehdotuksia löydy paljon, tai ne ammutaan alas.
Vaikka Uuden Suomen ja muiden keskustelupalstojen pitäjät joutuvat jatkuvasti valmomaan ja siivoamaan palstojensa, toivoa ei ole kuitenkään menetetty, ja kyllä on sellaisia suomalaisia, jotka osaavat keskustella rakentavasti maahanmuuttostakin. Ja voitaisiin ottaa opiksi vaikkapa muiden aiheiden ympärillä tapahtuvista keskusteluketjuista.
Esimerkiksi kävin uteliaisuudesta konemiesten ja -naisten suositussa keskusteluplastassa. Merkillisintä oli huomata, kuinka pitkissä keskusteluketjuissa pureudeuttiin erilaisiin ongelmiin asiallisesti ja pulmia yritettiin ratkoa yhteisvoimin. Ongelmille löytyi ratkaisu. Jos joku keskittyi haukkumaan vaikkapa kysymystä esittävää, se kommentti ohitettiin kylmästi ja keskityttiin olennaiseen.
Somessa ja Puheenvuorossa ollaan vielä kaukana tuosta asiallisesta keskustelutavasta, vaikka vuosien varrella edistystä on kyllä havaittavissa Puheenvuorossakin.
Finlandeana 