Menestys syntyy myönteisestä ajattelusta

Vuosi 2015 on ollut monella tavalla ja monille hyvä vuosi. Yksi asia muiden hyvien asioiden keskellä on mainittava ja se on se, että kesällä moni sanoi ei syrjiville ajatuksille yhteisessä Meillä on unelma-mielenosoituksessa.

Kielteinen ajattelu maahanmuuton ja maahanmuuttajien ympärillä on saanut toisenlaisia suomalaisia esiin. Auttaminen, yhdenvertainen kohtelu, lähimmäisen kunnioitus ja rakkaus eivät saa tarpeeksi tilaa ja siksi Suomi saattaa näyttäytyä harmaana, synkkänä paikkana, mitä se missään nimessä ei ole. Monet, myös tulijat, pyrkivät eteenpäin.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli harvinaisen hyvä haastattelu yrittäjästä, joka tuli Suomeen pakolaisena Punaisen Ristin avustamana. Hän kiittää vuolaasti yhteiskuntaa sen antamasta tuesta. Ja niin kiitän minäkin jokaisesta päivästä, jonka saa elää rauhassa perheeni kanssa. Minulla olisi pari toivetta kahdelle eri yhteiskuntaryhmälle uuden vuoden kynnyksellä:

1. Kun ”maahanmuuttokriitikot” keskustelevat netissä ja väittävät, että maahanmuuttajat ovat yhteiskunnan elättejä, toivoisin, että nämä muistaisivat herra Haun kaltaisia maahanmuuttajia, jotka ovat jo suomalaisen yhteiskunnan jäseniä  eivätkä maahanmuuttajia. Punaisen Ristin työtä vihaaville muistuttaisin, että moni menestynyt maahanmuuttaja on ollut Punaisen Ristin avustuksen kohteena, myös herra Hau. Yleistykset, vähättelyt, panettelut ovat epäoikeudenmukaisia sekä Punaisen Ristin aktiiveille kuin niille Suomen ulkopuolella syntyneille, jotka päivästä toiseen pyörittävät suomalaista yhteiskuntaa.

2. Maahanmuuttajille, niin vastasaapuneille kuin maassa kauan asuneille, menestyneille tai ei: pitää muistaa, että ilman yhteiskunnan apua (rahallistakin) he eivät olisi kovin helposti tai nopeasti rakentaneet menestystään. Se, että moni tarvitsee yhteiskunnan apua, ei ole meistä muista pois kuin vain hetkellisesti. Ajan myötä avun tarvitsijasta tulee auttaja, jos vain tuemme häntä ja hän tekee mitä pitää pyrkiäkseen eteenpäin. Herra Haun kaltaisia on olemassa eikä kaikista tulijoista tarvitsee tulla työnantajia, kunhan pääsee elättämään itseään ja maksamaan veronsa. Kunhan on lainkuuliainen yhteiskunnan jäsen.

Helsingin Sanomissa oli tänään uutinen, jonka mukaan ennustukset tulevalle vuodelle lupaavat Suomen taloudelle paremmat luvut.

Koska olen syntynyt Nicaraguassa ja seuraan uutisia sieltä, iloitsen myös siksi, koska Nicaraguan talous on tänä vuonna kasvanut 4,8% ja ennuste on hyvä tulevalle vuodellekin.

Pitää ajatella myönteisesti ja miettiä, että jokaisen suomalaisen menestyksellä ei Suomi voi mennä huonompaan suuntaan vaan parempaan.

Menestyksekästä uutta vuotta kaikille!

Onnea

Mainokset

Tulivuorten maa

Suomi on tuhansien järvien maa. Nicaraguassa sanotaan, että Nicaragua on tulivuorten ja järvien maa. Tulivuorista ei epäilystäkään, mutta miten on järvien suhteen?

Keski-Amerikan maat ovat Guatemala, El Salvador, Honduras, Nicaragua ja Costa Rica. Keski-Amerikan maiden keskuudessa Nicaragualla on kaksi erikoispiirrettä: tulivuorten runsaus ja järvien määrä. Nicaraguassa on noin 58 tuliperäistä vuorta ja 25 muodostettua tulivuorta, joista 7 on aktiivisia.

Nicaraguan järvet ovat Cocibolca eli Nicaraguan järvi ja Xolotlán eli Managuan järvi. Sen lisäksi on yksi tekojärvi, Apanás, ja noin 20 lampea, joista noin puolet tuliperäisiä. (Tässä linkissä hienoja kuvia Apanás -järvestä)

Kaikki on suhteellista ja verrattuna Suomen järviin Nicaraguassa on vain muutamia. 🙂

Volcán El Hoyo Volcán Momotombo2 Volcan Telica Volcan San Cristobal

Jokainen lapsi on hyvän joulun arvoinen

Kolmevuotias poika kysyy: ”Onko tänään joulu ja mikä se on?” Vastaan, että joulu on kohta. Vastauksena siihen mitä joulu on, sanon että se on Jeesus-lapsen syntymäpäivä. Se on kai joulun ydin, mutta silti jäin miettimään mitä joulu sinänsä lasten kannalta voi tarkoittaa. Jokainen meistä muistaa lapsuutensa joulun. Muistot voivat olla hyviä tai huonoja, mutta hyvät muistot kuitenkin kantavat meitä eteenpäin elämässämme.

Lämpimin muistoni lapsuuteni joulusta Nicaraguassa oli se, kun isoäiti ja äiti herättivät meidät keskiyön messuun, jossa laulettiin joululauluja. Perhe, naapurit ja koko kylä olivat rauhallisesti samassa paikassa ja se antoi turvaa ja ehkä viesti rakkaudesta. Messun jälkeen oli helppo mennä sänkyyn nukkumaan. Aamulla, kun heräsimme lasten riemu kuului kaikkialla. Saadut lahjat oli hauska näyttää ja jakaa muiden kanssa. Näin ei tietenkään ollut kaikkien lasten kohdalla.

Ja mitä lahjoja saimme kun vanhemmilla ei ollut varaa vaikkapa kyläkaupan peleihin tai hienoon nukkeen? –Yleensä sain pienen vaatimaton nuken tai pallon. Yksinhuoltaja- ja viiden lapsen äiti kuitenkin piti huolta, että hänen lapsensa saisivat jouluateriansa ja puhtaat vaateet juhlan kunniaksi. Söimme mm. pähkinöitä, hedelmiä ja täytettyä kanaa, lauloimme ja jopa tanssimme. Teini- ja aikuisiässä Kuubassa kaipasin joulua. Sosialistisessa maassa sitä ei vietetty. Kun muutin Suomeen, ja nyt ajattelen vielä, että tulin varsinaiseen joulumaahan.

Muistot ovat tärkeitä, mutta tänä jouluna tärkeintä on varmistaa, että lapsemme saisivat ansaitsemansa joulun. Joulu taita alkaa jo siitä kun sytytämme kynttilöitä pimeän päivän piristeeksi, kun ikkunalle laitamme kynttelikön tai vain askartelemiamme lumihiutaleita ja laitamme pihalle valosarjoja. Joululta tuntuu myös kun vasta kirjoittamaan oppinut 6 vuotias kirjoittaa kirjeen joulupukille ja toivoo jokaiselle perheen jäsenelle jotakin hyvää.

Joulu on täynnä tuoksuja: kukkien tuoksu, glögin tuoksu, kinkun tuoksu ja piparien tuoksu. Piparkakkujen tekemiseen voi osallistua koko perhe. Se yhdistää ja tekee siitä meidän perheemme jutun. Se onnistuu kun antaa tilaa lapsen mielikuvitukselle ja mahdottomalle jauhosotkulle. Jos pipareita ei kuitenkaan jaksa tehdä, kaupasta voi hankia niitä, juoda glögiä, kuunnella tai laulaa joululauluja, kertoa lapsille tarinoita tai istua vain lapsen vieressä.

Jokainen meistä voi rakentaa perheellensä haluamansa joulun perheen pienimmät jäsenet huomioon ottaen. Ei kuitenkaan pitäisi käydä niin kuin tuttavalleni Ritvalle, joka jakoi lappuja viidelle lapselle ja pyysi heitä ehdottamaan ruokia jouluaaton ateriaan. Kaikissa lapuissa luki: pitsa, hampurilainen ja lihapullia. Yhteisymmärrykseen päästiin kun sovittiin, että jouluna tarjotaan lihapullia ja uudenvuoden aattona pitsaa ja hampurilaisia. Kuten teini ilmaisi siis ”joulu onnistuu lasten kannalta aina jos on turvallista ja on joku, johon voi luottaa. Kaikki muu hyvä on vain plussaa”.

Jaettu ilo on paras ilo, sanotaan. Hyvä joulumieli tulee myös muiden auttamisesta. Auttaa voi tänä jouluna monella tavalla: Minusta on myös tärkeää muistaa, että Punainen Risti tarvitsee verenluovuttajia.

HYVÄÄ JOULUN ODOTUSTA KAIKILLE PIENILLE JA ISOILLE LAPSILLE!

Kirjoitus ilmestyi vuonna 2008 Uuden Suomen Puheenvuorossa. Sinne tuli pari kommenttia. Hienoa silloiselle aloittavalle blogistille! 🙂 Nyt tämä teksti on vähän muokattu.

Poikani on jo kohta 11-vuotias ja odottaa joulua yhtä innostuneesti kuin silloin ennen.

Tarjeta

Pipareita tropiikissa

Pakkasin matkalaukkuun pari pussia piparkakkumausteita ja piparkakkumuoteja, toivoen, että muut aineet löytyisivät Nicaraguan marketeista enkä erehtynyt.

Yhtenä joulukuun suunnuntaina menin Achuapan kylässä asuvan serkun luokse pipareita paistamaan. Kutsuimme muita sukulaisia mukaan ja erityisesti lapsia. Mukaan mahtui viisi lasta ja saman verran aikuisia.

Piparit1

Aikuiset olivat nähneet piparkakkuja joulukuvissa tai silloin, kun olen vienyt niitä valmiiksi tehtyjä pipareita.

Nykyisin monilla nicaragualaisilla on sähkö- tai kaasu-uuni, mutta myös perinteisia saviuunia ja jopa tynnyristä tehtyjä uunia, kuten kuvassa. Tynnyriuunin etu on se, että polttopuita tarvitaan todella paljon vähemmän kuin perinteisessa saviuunissa.

Piparit4

Tynnyriuuni.

Teimme piparkakkutaikinan samana päivänä ja laitoimme sen muutamaksi tunniksi jääkaappiin. Troopikiissa se taisi olla turha toimeenpide ja siksi käytimme runsaasti jauhoa. Työ onnistui kuitenkin hyvin ja lapset innostuivat sekä piparkakkujen tekemisesta kuin maistamisestakin. Johtui se saviuunista tai taikinasta, piparkakut olivat erittäin rapeita.

Piparit2

Kokemus oli antoisa ja tuntui epätodelliselta. Samalla juttelimme, kuuntelimme musiikkia ja jopa tanssimme. Oltiin yhdessä, eikä murehtimalla pulmia ratkaista.

Jätin parille henkilölle muotit ja reseptin, mausteitakin löytyy sieltä.

Minulla oli myös glögimausteita mukana ja punaviiniä hankittiin paikallisesta puodista, jossa tuotetaan kylän rypäleistä omaa viiniä.

Achuapa on pieni kylä ja kunta Nicaraguan pohjoisosassa. Se sijaitsee Leónin maakunnassa. Lähin kaupunki on Estelí. Sukuni asuu siellä. 🙂

Achuapa

Achuapa ja yksi sen vuorista.

 

Ihminen ensin

Olin kaksi viikkoa Nicaraguassa ja blogini on pysynyt tuona aikana hiljaisena. Syy on yksinkertainen ja erittäin hyvä.

Vaikka haluaisin kertoa jokaisesta asiasta jonka koin ja näin ja mitä ajatuksia ne herättivät, en ehtinyt mitenkään, koska aina oli joku, joka halusi vaihtaa pari sanaa kanssani. Tietenkin ihminen menee koneiden ja oman tahdon edelle.

Gente1

Koko perhe on melkein aina yhdessä niin juhlissa kuin hautajaisissakin.

Nicaraguassa näin nuoria kännykät kädessä kuten Suomessa ja nettiyhteydet toimivat hyvin. Sen lisäksi hallinto on laittanut vapaita nettivyöhykkeitä puistoihin ja iltaisin puistot ovat kuin suuri olohuone, jossa sanoja vaihdetaan eikä vain puhelimitse vaian myös kasvokkain vieressä istuvan kanssa. Noissa puistoissa moni saa uusia kavereita. Sen sijään lapsilla ei ole kännyköitä niin yleisesti kuin Suomessa. Moni äiti, joiden kanssa keskustelin oli sitä mieltä, että lapset ovat nettimaailmaan liian hauraita ja viattomia. Parasta on, kun lapset leikkivät toistensa kanssa.

Gente3

Kaksi veljestä tanssimassa.

Ymmärrän, ettei Nicaraguassa ole paljon masennusta ehkä jo siksi, ettei kukaan ehdi olla yksin ja miettiä vain ikäviä asioita. Arjen huolet ratkaistaan yhdessä. Pihoilla, talojen edustustoilla tai kaduilla kuka tahansa pysähtyy tervehtimään ja juttelemaan. Se, että ihminen tulee kunnelluksi, auttaa paljon. Moni auttaa myös konkreettisesti mahdollisuuksien mukaan.

Alla olevissa kuvissa isona eskarilaisten vuosijuhlat ja pienenä ylempänä Achupan lukion ylioppilasjuhlat. Kylässä on kaksi lukiota! Alempana hautajaiset, joihin melkein koko kylä osallistui.

Koska olen ollut poissa kotikylästäni jo yli 30 vuotta, kuvittelin, ettei minua paljoakaan tunneta. Erehdyin pahasti, koska jo se, että äiti, sisko tai serkku on tuttu, oli ihmisille hyvä syy tervehtiä ja kysellä eri asioita. Olen joskus sanonut, että minulla on tosi iso suku. En liioittele, kun sanon, että koko kylä on kuin suuri suku. Nicaraguan ilmasto auttaa paljon sosiaalisessa aktiivisessa elämässä, koska helteessä ovet ja ikkunat ovat auki tuttaville ja uusille tuttavuksillekin.

Rasittavaako, kun ei saa olla yksin? Yksinäisyys ja hiljaisuus ovat välillä liian suuressa arvossa ja ihminen tarvitsee toista ihmistä lähelleen, vaikkei sitä hän aina tiedosta ja erakoituu.

Kaksi viikkoa vähällä nettikäytöllä oli kuin olisi ollut pitkällä mustikkametsäretkellä suuren mukavan ryhmän kanssa. Ei huonoa. 🙂

Gente6

Ulkoilemassa Achupan kaduilla hyvässä seurassa.