Ihminen ensin

Olin kaksi viikkoa Nicaraguassa ja blogini on pysynyt tuona aikana hiljaisena. Syy on yksinkertainen ja erittäin hyvä.

Vaikka haluaisin kertoa jokaisesta asiasta jonka koin ja näin ja mitä ajatuksia ne herättivät, en ehtinyt mitenkään, koska aina oli joku, joka halusi vaihtaa pari sanaa kanssani. Tietenkin ihminen menee koneiden ja oman tahdon edelle.

Gente1

Koko perhe on melkein aina yhdessä niin juhlissa kuin hautajaisissakin.

Nicaraguassa näin nuoria kännykät kädessä kuten Suomessa ja nettiyhteydet toimivat hyvin. Sen lisäksi hallinto on laittanut vapaita nettivyöhykkeitä puistoihin ja iltaisin puistot ovat kuin suuri olohuone, jossa sanoja vaihdetaan eikä vain puhelimitse vaian myös kasvokkain vieressä istuvan kanssa. Noissa puistoissa moni saa uusia kavereita. Sen sijään lapsilla ei ole kännyköitä niin yleisesti kuin Suomessa. Moni äiti, joiden kanssa keskustelin oli sitä mieltä, että lapset ovat nettimaailmaan liian hauraita ja viattomia. Parasta on, kun lapset leikkivät toistensa kanssa.

Gente3

Kaksi veljestä tanssimassa.

Ymmärrän, ettei Nicaraguassa ole paljon masennusta ehkä jo siksi, ettei kukaan ehdi olla yksin ja miettiä vain ikäviä asioita. Arjen huolet ratkaistaan yhdessä. Pihoilla, talojen edustustoilla tai kaduilla kuka tahansa pysähtyy tervehtimään ja juttelemaan. Se, että ihminen tulee kunnelluksi, auttaa paljon. Moni auttaa myös konkreettisesti mahdollisuuksien mukaan.

Alla olevissa kuvissa isona eskarilaisten vuosijuhlat ja pienenä ylempänä Achupan lukion ylioppilasjuhlat. Kylässä on kaksi lukiota! Alempana hautajaiset, joihin melkein koko kylä osallistui.

Koska olen ollut poissa kotikylästäni jo yli 30 vuotta, kuvittelin, ettei minua paljoakaan tunneta. Erehdyin pahasti, koska jo se, että äiti, sisko tai serkku on tuttu, oli ihmisille hyvä syy tervehtiä ja kysellä eri asioita. Olen joskus sanonut, että minulla on tosi iso suku. En liioittele, kun sanon, että koko kylä on kuin suuri suku. Nicaraguan ilmasto auttaa paljon sosiaalisessa aktiivisessa elämässä, koska helteessä ovet ja ikkunat ovat auki tuttaville ja uusille tuttavuksillekin.

Rasittavaako, kun ei saa olla yksin? Yksinäisyys ja hiljaisuus ovat välillä liian suuressa arvossa ja ihminen tarvitsee toista ihmistä lähelleen, vaikkei sitä hän aina tiedosta ja erakoituu.

Kaksi viikkoa vähällä nettikäytöllä oli kuin olisi ollut pitkällä mustikkametsäretkellä suuren mukavan ryhmän kanssa. Ei huonoa. 🙂

Gente6

Ulkoilemassa Achupan kaduilla hyvässä seurassa.