Emmanuel Macron on Ranskan ja EU:n toivo

Luin nyt espanjalaisesta El Mundo –lehdestä Emmanuel Macronin elämästä. Suomessa tiedotusvälineissä väitetään, että Macron on liberaali keskustalainen. Espanjalainen oikeistolainen El Mundossa sanotaan, että Macronin taloudellinen ohjelma on sosialistinen. Macron on ollut sosialistien Hollanden hallituksen ministeri ja Hollanden ”lempilapsi”.

Ranskan presidenttivaaleissa tärkein jako ei ole puoluepoliittisesti. Nyt taistelu on euromyönteisyyden ja eurovastaisuuden välillä, avoimuuden ja sulkeutuneisuuden välillä, maahanmuuttovastaisuuden ja maahanmuuttomyönteisyyden välillä.

Koska presidenttivaaleja käydään Ranskassa ja Ranska on ollut vapauden, solidaarisuuden ja tasa-arvon lippulaiva, on historiallista, että äärioikeistolainen populisti Marine Le Pen pääsee toiselle kierrokselle.

Macronin ja Le Penin presidenttivaaliasetelma muistuttaa Clintonin ja Trumpin asetelmaa. Toivon, että vapaassa Ranskassa solidaarisuus ja tasa-arvo selviävät voittajina.

Emmanuel on hepreaa ja tarkoittaa ‘Jumala kanssamme’. Macronin isoveli kuoli synnytyksessä ja myös Macronin äiti melkein kuoli silloin. 39 vuotta sitten pieni poikavauva oli toivon merkki vanhemmille.

Miehiset muutokset

Maailmassa tapahtuu nyt mullistuksia. Niin Turkin Recep Tayyip Erdoganin tukevien mielenosoituksien osallistujissa kuin Yhdysvaltojen Donald Trumpin kampanjan yleisössä näkee aika paljon miehiä.

Turkissa miehet huutavat ”demokratian puolesta”. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että itse Erdogan on tehnyt vallankaappausta. Suomessa tiedotusvälineet eivät puhu Erdoganin tekemästä vallankaappauksesta. Sen sijaan Turkin suurlähettilästä haastatellaan. En haluaisi olla Turkin suurlähettilään asemassa. Miten herra voisi puhua puolueettomasti kun häntäkin voidaan siivota pois ”väärän haastattelun antamisesta”? Turkissa miehet vahvistavat asemansa.

Turkki

Kuvakaappaus Ylen uutisista.

Trumpin tukevissa tapahtumissa on aika paljon miehiä. Mielipidekyselyjen mukaan noin 50 prosenttia miehistä antaa tukensa Trumpille ja muut Clintonille ja kahdelle muulle presidenttiehdokkaalle. Sellaiset miehet, jotka haluavat että heille palautettaisiin menettämänsä Amerikkaa haluavat Trumpia valkoiseen taloon. Intiaania ei kyllä Trumpin tukevissa tapahtumissa näy.

Sama miehinen ilmiö tapahtui Suomessa perussuomalaisten jytkyissä. Mihin se on johtanut? Ovatko nyt perussuomalaisia äänestäneet miehet saaneet sitä mitä he tilasivat? Maailman valta on nyt kuitenkin aika miehinen ja Suomessakin.

Toisenlaisia demareita

”Olen iloinen, että saan jatkaa työtä pienen ihmisen puolesta Sosialidemokraattisessa puolueessa. Koen, että SDP:n riveissä voin parhaiten toimia niiden asioiden puolesta, joiden takia ihmiset minuun vaaleissa luottivat.” Näin selittää Maria Tolppanen loikkansa SDP:n kotisivulla. Keiden äänillä Tolppanen pääsi eduskuntaan perussuomalaisena?

Kävin SDP:n periaatteita läpi. Ne ovat vuodelta 1999, vanhahkoja siis. Toki periaatteissa on kauniita sanoja tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta, jne.

Viime viikolla Maria Tolppanen äänesti eduskunnassa ulkomaalaislain kiristyksen puolesta ja samalla koko SDP:n eduskuntaryhmä vastusti muutoksia ulkomaalaislakiin. Maahanmuuttokysymyksissä Tolppasella ja demareilla on eri kanta. Toisaalta onhan demareissa aiemmin ollut Kari Rajamäen kaltaisia ihmisiä.

Kävin kommentoimassa SDP:n puoluesihteeri Reijo Paanasen keskusteluketjussa Facebookin puolella. Paanasen on sitä mieltä, että Tolppanen itse liittyi demareihin. ”Tolppanen liittyi demareihin, ei toisinpäin.” SDP siis ei voinut sanoa hänelle ei! Eli kuka tahansa, jopa Hitler itse saisi liittyä demareihin, jos hän niin haluaisi.

Toiset kommentoijat ovat sitä mieltä, että ihminen on tervetuloa, koska ihminen voi aina muuttaa. Tahtoisin uskoa siihen, että ihminen pystyy muuttumaan, mutta mikä ihminen sitten on, jos luopuu omista periaatteista. Itse Tolppanen muistaa Soinin sanoja: ”Jos itsensä pettää, mitä jää jäljelle?”. Eli, monille demareille nyt tärkein kysymys on pystyykö Tolppanen muuttumaan maahanmuuttokysymyksissä ja tunteeko hän silloin, että pettää itseään. Oliko se sittenkin niin, ettei maahanmuutto ollutTolpaselle tärkeää asiaa vaan keino saada maahanmuuttovastaisten äänet ja sitä kautta päästä eduskuntaan. Tiedän, että tänään moni demari ei  hymyile.

Eurooppalainen pakolais- ja ihmisyyskriisi

Miten kristitty voi sanoa olevansa uskossa ja samalla sanoa kylmästi, ettei tarvitse hädänalaisia auttaa muun muassa siksi, että eivät ole kristittyjä ja heidät pitää palauttaa lähtömaahansa. Silloin arvon kristitystä tulee yhtä kylmäsydäminen kuin ääri-islamisteista ”vääräuskoisia” kohtaan. Kristitty ei aseta hädänanalaisia tärkeysjärjestykseen uskontoonsa perustuen. Pääministeri Sipilä antoi hyvän esimerkin kritistyn olemuksesta. Itse en kuulu mihinkään uskontokuntaan, vaikka uskon.
Nyt moni sanoo, että pääministerin pitää antaa kotinsa ja vapaaehtoiset keräystavarat hädänalaisille suomalaisille. Nämä vaatijat unohtavat, että Suomessa asuville on ollut olemassa syntymästä lähtien sosiaaliturva ja hyvä sellainen.  Suomen sosiaaliturvan rahat tulevat veronmaksajilta, myös monilta, jotka aikoinaan ovat saapuneet Suomeen turvapaikanhakijoina, pakolaisina tai muista syistä. Nyt yhtäkkiä se sosiaaliturva on unohtunut ja vaaditaan kaikki meille ja vain meille.

Tässä mietin myös, että  EU järjesti aika monta huippukokousta Kreikan kriisin takia, mutta nyt pakolaiskriisin takia niitä on ollut aika vähän? Yhtäkkiä Unkari, yksi Merkel ja pari muuta päättävät miten, milloin ja minne syyrialaiset pääsevät. Toisaalta millainen pakolaiskriisi olisi, jos Merkel ei olisi päättämässä ja ottamassa suuria määriä Saksaan? Unkari kohtelee tulijoita kaltoin. Luin espanjalaisesta lehdestä, että Saksaan saapuneet pakolaiset kiitollisuudesta kutsuvat Merkelia äidiksi.

Yle raportoi, että EU:n ulkoministerit keskustelivat tänään Luxemburgissa Euroopan pakolaiskriisistä. Suhtautuminen Eurooppaan tuleviin pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin jakaa EU-maita selvästi. Esimerkiksi Saksa ja Itävalta ovat avanneet turvapaikanhakijoille rajansa, mutta Unkari rakentaa rajoilleen aitaa pakolaisten maahantulon estämiseksi. Suomen ulkoministeri Timo Soini (ps.) puolestaan haluaa pitää kiinni Dublinin sopimuksesta, jonka mukaan tulijat palautetaan siihen EU-maahan, johon ensin ovat saapuneet. Joskus siis sekä pää, että sydän pysyy kylmänä.

Espanjalaisen toimittajan mukaan Eurooppa on jakautunut solidaariseen ja itsekkääseen leiriin.

Salailu

”Hallitus on aiheuttanut itselleen erikoisen tilanteen. Stubb on euroryhmän kokouksessa Brysselissä ilman, että eduskunta on ratkaissut kantaansa”, Timo Harakka sanoi Helsingin Sanomille. Sen lisäksi valiokunta ei saa kertoa kansalaisille, mikä on se Suomen kanta.

Ei tässä voi muuta kuin nauraa demagogialle. Vaalien alla päätöksenteon avoimuus on kovassa arvossa. Nyt tuntuu vain siltä, että moni, liian moni, vaikenee ratkaisuhetkellä. Veronmaksajille ei saanut kertoa Suomen kannasta.

Salailusta huolimatta lehdet kertovat jo, että Saksa, Hollanti, Suomi ja Slovakia ovat sitä mieltä, että Kreikan toimet eivät riitä.

Ylen mukaan Alexander Stubb kiisti, että perussuomalaiset olisivat jyränneet tiukalla Kreikka-linjallaan muut hallituspuolueet.

– Hallituksella on oikeastaan vain yksi linja ja sitä myös valtiovarainministeri edustaa ja meidän linja oli se, että Kreikan esittämät toimet eivät tässä vaiheessa olleet riittäviä. Tämä näkemys oli myös monella muulla jäsenmaalla.”

Olisiko salailun syy se, ettei haluta myöntää, että perussuomalaisilla oli kuin aiemminkin on ollut tiukka linja Kreikan rahoituksen suhteen.

Valtiovarainministereiden kokous päättyi Brysselissä eilen siis ilman ratkaisua. Kreikan edustaja palasi kotiin valmistelemaan tiukempaa ehdotusta. Suomikin vaatii Kreikalta lisää toimia. Hyvä niin.

On vain yksi surullinen fakta ja se on se, että kohta Suomi voi olla samassa tilanteessa kuin Kreikka. Toiseksi, vähemmän on pohdittu, miten Kreikan ero vaikuttaisi integraation tulevaisuudelle. Espanjassa on tulossa vaalit, ja euroskeptinen Podemos vahvistaa asemaansa.

Moni Espanjassa, Kreikassa ja muualla arvelee, että asenne Kreikan suhteen olisi aivan toinen, jos Kreikan hallituksessa olisi oikeistolainen puolue. ”Omia” pitää auttaa. On esitetty ajatus siitä, että Brysselissä moni haluaa Syrizan hallituksen epäonnistuvan. Sirkusvaalien ja tehdyn ehdotuksen jälkeen Syrizan suosio tuskin on sama kuin vaali-iltana.

Avoimuus ja demokratia kulkevat käsi kädessä, mutta toisin on nyt. Demokratiakin on nyt koetuksella.

Uskomatonta!

 

 

Mitä tehdä Kreikan suhteen ?

Kreikan tilanteesta ja ajankohtaisista käänteistä on kirjoitettu niin paljon ja lausuttu miljoonia viisauksia (monien raamattujen verran), ettei enää tunnu järkevältä vielä kerran kirjoitella Kreikan tilanteen syistä ja Kriekan tilanteesta sinänsä.

Kreikka on jo kuin se potilas, josta melkein joka eurooppalainen lääkäri on lausunut diagnoosinsa ja välillä jopa hoitokeinonsakin, mutta potilas silti odottaa sairaalan käyttävällä, josko lääkäri tekisi sen, mitä pitäisi.

Tuntuu jo siltä, että mitä tahansa mitä Kreikasta sanotaan tai kirjoitetaan on tässä vaihessa silkkaa ajanhukkausta. Nyt olisi jo korkea aika tehdä, mutta kuka tekee ja mitä?

Odotamme, odotamme sunnuntaihin asti, kuten olemme monta kuukautta ja vuosia odottaneet, että jotakin radikaalia hoitoa tehtäisiin. Odottamme turhaan. Kreikka on anonut lisää rahaa ja luvannut täyttää ainakin joitakin lainottajien toivomuksia.

Tiedämme varsin hyvin, että tämä ratkaisu on vain väliaikainen. Kohta Kreikka on taas samassa ja pahemmassa tilanteessa kuin nyt, ja sama itkuvirsi Kreikan tehottomuudesta ja maksukyvyttömyydestä toistuu ja kreikkalaiset tuntevat ahdinkoa omissa nahoissaan.

Ihmetellä sopii, kuinka paljon Kreikka saa velkaantua ja kuinka paljon muiden Euroopan maiden pitää antaa omaa rahaa pankkien pelastamiseksi. Koko Kreikan hoidossa ei ole niin paljoakaan väliä mitä kreikkalaisille tapahtuu, vaan mitä pankeille tapahtuu. Ja kuinka paljon troikkaa tyydytetään.

”Kreikka on esimerkki Euroopan tehottomuudesta”, sanoi itse Kreikan pääministeri Aléxis Tsípras ja hänen kanssaan on helppoa olla nyt samaa mieltä. Jos Eurooppa ja länsi uppoavat, se ei johdu mistään islami-invaasiosta tai monikulttuurisuuden pahuudesta vaan omasta tehottomuudesta.

Taloudellinen rappio ja henkinen rappio kulkevat käsikädessä. Mitä enemmän taloudellista ahdinkoa, sitä enemmän populismin suosio nousee. Eikä siksi, että populismi olisi oikeassa vaan koska ratkaisut taloudellisiin ongelmiin etsitään uhkia maalailemaalla ja etsimällä syntipukkeja omaan ahdinkoon ulkuopuolisilta eikä oppimalla ja korjaamalla omia virheitä. 30 luvulla juutalaiset olivat syntipukkeja ja nyt maahanmuuttajat, muslimit, erilaisuus. Sama toistuu.

Mitä itse tekisit Kreikan suhteen. Saat tarjota ratkaisuja. En tule hyväksymään kommentteja, joissa kreikkalaisia syytetään. Kaikki kreikkalaiset eivät ole vastuussa Kreikan johtajien seikoilusta, korruptriosta, ym. Keskitytään nyt ratkaisuun. Ehkä pääministeri, valtionvarainministeri ja ulkoministeri laskeutuvat Olymposta (tai lentokoneista) lukemaan mitä mieltä olemme.

Kokoustetaan, puhutaan ja laskuja maksamme me kaikki.

Kre

Taloussanomat.

Media ja vasemmisto

Moni puhuu rahademokratiasta tarkoittaen, että rahaa ratkaisee miten demokratia toteutuu. Uskon yhä vankasti Suomen demokraatiseen järjestelmään, jossa on monta puoluetta, josta valita omansa. Toista parempaa systemiä en ole vielä kokenut. Eduskuntavaalien tulosten valossa ja vaaleista toiseen huomaa, että valitettavasti mainosrahat ratkaisevat pitkälti siitä ketkä voittavat ja ketkä häviävät.

Rahakkaat ehdokkaat ja puolueet mainostavat ja media kaipaa rahaa toimintansa pyörittämiseen. Varakkaat tahot  sanelevat mistä mediassa puhutaan. Tähän asti media on myös täyttänyt tehtävänsa vaahtikoirana ja puolueet ovat ymmärtäneet, vaälillä hampaita irvistäen,  median roolin avoimen demokratian täydentäjänä. Nyt kuitenkin edellisitä vaaleista lähtien on nähty yhden puolueen kansanedustajien tahto rajoittaa median tehtävän politiikoiden toiminnan tarkkailijoina. Milloin milläkin perusteluilla, jos joku toimittaja kritisi perussuomalaisia, niin aina nousee vihaa mediaa kohtaan.Tuorein tapaus on kuplaepisodi. Perussuomalaisia ei saanut arvostella julkisesti.

Johtuuko pelosta mainostajien kadottamisesta tai ei, media toistaa melko kriitiikkittömästi vallassa olevien termejä ja ajattelua. Esimerkiksi talousasioissa on olemassa vain se yksi totuus, joka on peräisin Valtiovarainministeriöstä ja oikeistokabineeteista. Vaatii viestinnän vastaanottajalta kriittista medialukutaitoa, jotta pystyisi itse miettimään toisin. Esimerkiksi vaalien alla näytti siltä, että kaikkialla puhuttiin leikkauksista ja veronkorotuksista ratkaisuna maan ongelmiin. Elvytyspuheet laitetiin sivuun, vaikka moni talousasiantuntija on ollut elvytyksen kannalla. Miksi media ei hehkuttanut esimerkiksi Arhinmäen linjan? Osittain siksi, koska se oli pienpuolueen puheenjohtajan linja. Surullista, mutta totta. Media meni lankaan ja myös moni äänestäjä. Tarvitaisiin aidosti puolueettomia mediakanavia vaihtoehtoisille ajatuksille.

Vasemmistoåpuolueissa on paljon parantamisen varaan, kuten se, yksinkertainen seikka, että jos vaikka kansalainen lähetyy kuntapäättäjiin tai kansanedustajiin, kansalaisen viesteihin ei reagoidea.Linjan etsinnässä ei voi mennä loputtomasti aika, muuten ollaan neljän vuoden kuluttua ehkä hankalammassa tilanteessa kuin nyt.

Puolueiden puheenjohtajan imagolla on paljon väliä, ehkä enemmän kuin kuvittelemme. Mitä saa ihmiset äänestämään Keskustaa kaupungeissakin? Vastaus on Juha Sipilä. Hankala on löytää muita selityksiä lakonisesta puolueesta. Tänään Jutta ja Antti Rinne julkaisivat yhteisen kannanoton merkitsi, että eripuraan ei ole nyt aikaa vaan yhteistyöhön. Hyvä niin ja aika tulee sanomaan oliko tuo kanannottolla merkitystä tai ei.

Moni puhuu rahademokratiasta tarkoittaen, että raha ratkaisee, miten demokratia toteutuu. Uskon yhä vankasti Suomen demokraattiseen järjestelmään jossa on monta puoluetta joista valita omansa. Toista parempaa systeemiä en ole vielä kokenut. Eduskuntavaalien tulosten valossa ja vaaleista toiseen huomaa, että valitettavasti mainosrahat ratkaisevat pitkälti sen, ketkä voittavat ja ketkä häviävät.

Rahakkaat ehdokkaat ja puolueet mainostavat ja media kaipaa rahaa toimintansa pyörittämiseen. Varakkaat tahot sanelevat, mistä mediassa puhutaan. Tähän asti media on myös täyttänyt tehtävänsä vahtikoirana ja puolueet ovat ymmärtäneet, välillä hampaita irvistäen median roolin avoimen demokratian täydentäjänä. Nyt kuitenkin edellisistä vaaleista lähtien on nähty yhden puolueen kansanedustajien tahto rajoittaa median tehtävän politiikoiden toiminnan tarkkailijoina. Milloin milläkin perusteluilla, jos joku toimittaja kritisoi perussuomalaisia, niin aina nousee perussuomalaisten kauna mediaa kohtaan. Tuorein tapaus on kuplaepisodi. Perussuomalaisia ei saa arvostella julkisesti.

Johtuuko mainostajien katoamisenpelosta tai ei, media toistaa melko kritiikittömästi vallassa olevien termejä ja ajattelua. Esimerkiksi talousasioissa on olemassa vain se yksi totuus, joka on peräisin Valtiovarainministeriöstä ja oikeistokabineteista. Vaatii viestinnän vastaanottajalta kriittistä medialukutaitoa, jotta pystyisi itse miettimään toisin. Esimerkiksi vaalien alla näytti siltä, että kaikkialla puhuttiin leikkauksista ja veronkorotuksista ratkaisuna maan ongelmiin. Elvytyspuheet laitettiin sivuun, vaikka moni talousasiantuntija on ollut elvytyksen kannalla. Miksi media ei hehkuttanut esimerkiksi Arhinmäen linjaa? Osittain siksi, koska se oli pienpuolueen puheenjohtajan linja. Surullista mutta totta. Media meni lankaan ja myös moni äänestäjä. Tarvittaisiin aidosti puolueettomia mediakanavia vaihtoehtoisille ajatuksille.

Vasemmistopuolueissa on paljon parantamisen varaa, kuten se yksinkertainen seikka, että jos vaikka kansalainen lähestyy kuntapäättäjiä tai kansanedustajia, kansalaisen viesteihin ei reagoida. Linjan etsinnässä ei voi mennä loputtomasti aikaa, muuten ollaan neljän vuoden kuluttua ehkä hankalammassa tilanteessa kuin nyt.

Puolueiden puheenjohtajan imagolla on paljon väliä, ehkä enemmän kuin kuvittelemme. Mikä saa ihmiset äänestämään Keskustaa kaupungeissakin? Vastaus on Juha Sipilä. Hankala on löytää muita selityksiä lakonisesta puolueesta. Jutta ja Antti Rinne julkaisivat yhteisen kannanoton osoittaen, että eripuraan ei ole nyt aikaa, vaan yhteistyöhön. Hyvä niin ja aika tulee sanomaan, oliko tuolla kannanotolla merkitystä tai ei.

Viime päivät ovat olleet demareille haastavia ja kun jo luulin, ettei tuosta puolueesta löydy ketään sanomaan suorat sanat entiselle ja nykyiselle puheenjohtajalle, niin luen lohjalaisen demarinuorten puheenjohtajan ja tuoreen kansanedustajan kirjoituksen, jossa hän vetoaa puoluejäseniin: Vetoan nyt joka ikiseen puolueen jäseneen: lopetetaan riitely, muiden syyttely ja toistemme kampittaminen. Tämä koskee jokaista, niin puolueen puheenjohtajaa kuin rivijäsentäkin. Nyt ei ole mitään tarvetta käydä puolueen sisäistä valtapeliä. Eikä kenenkään tule sitä lietsoa. Toivon, että tässä asiassa puolueen nykyinen ja entinenkin puheenjohtaja katsovat peiliin. Eripuraisuus ei lisää luottamustamme pätkääkään.

Ajat ovat muuttuneet, mutta vasemmistopuolueet seisahtuneet ja ikään kuin jääneet katsomaan, seuramaan oikeiston ja keskustan hommia. Kokoomuksella on selkeä linja etuoikeutettujen ja hyvinvoivien intressien ajajana. Perussuomalaisillakin on selkeä linja nyt ”maahanmuuttovastaisena duunaripuolueena”. SDP on hukannut äänestäjiänsä ja tehtävänsä kuten myös Vasemmistoliitto. Se kostautuu, ja jos linja pysyy jossain kaukana, kannatus pysyy jatkossakin matalana.

Sanoman kirkastaminen auttaisi paljon. Kuuntelin SDP: n sihteeriä Reijo Paanasta televisiossa heti vaalien jälkeen ja hän puhui niin osuvasti vähäosaisista, työttömistä jne. Paanasen sanat tulivat julkisuuteen vasta vaalien jälkeen. Taisi olla niinkin, että mediatilaakin annettiin enemmän ”mahdollisille vaalivoittajille” kuin häviäjille.