Miksi susia tapetaan?

Arvioiden mukaan Suomessa elää noin 250 sutta ja on 34-38 susilaumaa.

Viime lauantaina alkoi taas suden kannanhoidollinen metsästys, joka on kestoltaan 8 vuotinen ja alkoi viime vuonna. Tänä vuonna on myönnetty 46 poikkeuslupaa ja ne ovat voimassa 21. helmikuuta asti. Viime vuonna kaadettiin 17 sutta poikkeusluvilla.

Poikkeuslupapäätökset perustuvat riistavahinkorekisteriin sekä Tassu-järjestelmään kirjattuihin ja tarkastettuihin susihavaintoihin.

Eilen luin uutisista, että susihavaintojen kanssa on ollut ongelmia. Uutisten mukaan susia houkutellaan asutusten läheisyyteen metsästyslupien saamisen toivossa.

Viime vuonna 17 sutta metsästettiin poikkeusluvilla, mutta Ylen tietojen mukaan susikanta harveni yhteensä 46 yksilöllä! Miten näin pääsi käymään? Miten 29 sutta kuoli?

Sudenmetsästys herättää tunnetusti suuria tunteita metsästyksen puolesta ja vastaan. Selvä on se, että sellaisia uutisia herättävät kysymyksiä, kuten, että miksi susia pitää ampua?

Tiedetään, että sudet aiheuttavat eniten vahinkoja poronhoitoalueella, mutta poikkeuslupia on myönnetty ympäri maata. Onko kaikissa metsissä pahoja susia viattomia punahilkkoja odottamassa? Ihmettelin pienenä miksi yksi eläin oli niin paha, että sitä piti pienten lukijoiden ”iloksi” tappaa? Milloin susi on tappanut ihmisiä?

Luonnonsuojeluliitto Tapiola valitti kaikista myönnetyistä sudenkaatoluvista ja asia viedään taas EU-tuomioistuimeen.

Lähteet:

http://www.suurpedot.fi/ajankohtaista/suden-kannanhoidollinen-metsastys-kaynnistyy-tammikuussa.html

http://yle.fi/uutiset/susi__uhka_vai_uhanalainen/8616006

 

Rohkeille miehille ja naisille

Luin Iltasanomien päätoimittaja Ulla Appelsiinin kirjoitusta, jossa hän hyvänä mammana puolustelee reppanaa suomalaista miestä pahoilta akoilta.

Appelsiinin kirjoitus on kuin pitkä juoru toisten naisten kirjoituksista ja sanomisista.  Niistä toisista naisista minua kiinnosti se osio, jossa Kuubassa perulainen nainen kertoi Appelsiinille perulaisten naisten aseman epäkohdista. Taas pitää todeta, että muissa maissa osataan nähdä omia pulmia ja hyväksyä myös se, että ulkopuolisetkin näkevät ne, toisin kuin jotkut suomalaiset, jotka odottavat ja haluavat vain kehuja omasta erinomaisuudestaan.

Oli vähäsen pettymys, että Appelsiini ei kertonut mitään kuubalaisten naisten asemasta vaikka Kuubassa hän olikin. Olisiko siksi, ettei Kuubasta ollut paljon kielteistä sanottavaa naisten asemasta ja silloin Appelsiini olisi joutunut kehumaan sosialistista Kuubaa? Kuubalaisilla on jo pitkä perinne tasa-arvosta. En ole myöskään lukenut tai kuullut, että kuubalainen mies vaatisi kuubalaiselta naiselta kiitoksia tasa-arvosta. He ovat rakentaneet sen yhdessä toisiaan kunnioittaen. Kai näin on myös ollut Suomessa.

Ulla Appelsiini vaatii suomalaisilta naisilta nöyrää asennetta suomalaista miestä kohtaan ja kiittämään häntä tasa-arvosta! Eikö sama Appelsiini ole se, joka  on ollut sitä mieltä, että Umayya AbuHannallakin on myös ”velvollisuus” kiittää suomalaisia? Syynä siihen taisi oli se, että Abu-Hanna rohkeni esittää kritiikkiä yhteiskuntaa ja asenteita kohtaan. Kiitän minäkin ihan kaikkea ja kaikkia, varmuuden vuoksi.

Ulla Appelsiinin alfaurosten emansipaatiokirjoitus on hyvin suosittu ja kommenteissa kiitetään häntä vuolaasti. Mietin, että miksi jotkut miehet tarvitsevat mamman puolustusta? Onko se heikko itsetunto? En nimittäin usko, että nämä samat miehet pelkäisivät naisia tai maahanmuuttajia. Tahtoisin uskoa siihen, että näillä suomalaisilla miehillä on vielä sisua jäljellä.

Ja se, että naisten asema jossain toisessa maassa on huonompi kuin Suomessa ei merkitse sitä, että kotoperäisistä ongelmista ei saisi puhua. Puhuminen naisten ongelmista on sitä, mitä jotkut suomalaiset naiset haluavat. Sen verran mitä olen lukenut, olen ymmärtänyt niin, että moni suomalainen nainen ihmettelee, miksi silloin kun ulkomaalainen mies tekee pahaa naisille, asiasta nousee suuri meteli, mutta kun suomalainen mies tekee, silloin ollaan vaitonaisia. Rikosten tekijöitä pitää tuomita samalla tavalla. En ole lukenut mistään, että joku nainen hyväksyisi rikollista toimintaa rikosten tekijän taustan perusteella.

Näyttää siltä, että monille naisten lyöminen sanoillakin on hyväksyttävä ja jopa riemukas asia. Arvostan sekä rohkeita naisia ja miehiä.

Lisää aiheesta:

Toimittaja Anu Silfverbergin kolumni:

http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/kolumnit/anu_silfverberg_seksuaalinen_hairinta_on_kiintea_osa_elamaa

Kansanedustaja Nasima Razmyarin vastaus Ulla Appelsiinille:

http://blogit.iltalehti.fi/nasima-razmyar/2016/01/18/jotta-vahempi-rohkeus-jatkossa-riittaisi/

 

 

 

Paavin metsä

Maanantaina Helsingin piispa, Irja Askola, antoi paavi Franciscukselle palan porvoolaista aarnimetsää. Lahja oli Suomen kristillisten kirkkokuntien yhteinen.

Tänään luin Maaseudun tulevaisuudesta, että MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola on sitä mieltä, että piispan olisi pitänyt antaa paaville lahjaksi aarnimetsän sijaan pala suomalaista talousmetsää, yhteismetsäosuus tai suomalaisia puusepän tuotteita.

Lahja oli sinänsä on symbolinen, koska Paavin metsä pysyy luonnonperintösäätiön omistuksessa. Seurakunta on maksanut metsäpalstan suojelusta ja lahjoitus on tehty paavin nimissä.

Miksi aina pitää olla jotakin vastaan ja mitä paha on aarnimetsän suojelemisessa?

Kiinnostuneille, tässä espanjaksi:

https://puntonordico.wordpress.com/2016/01/19/el-bosque-del-papa-Francisco/

Irjapaavi.jpg

Kuva on Ylen sivuilta.

Mäenlaskijan turvallisuus

Kävin Uppsalassa. Uppsalan kaduilla aistii historiaa ja kansainvälisyyttä.

Yliopistokaupunkina Uppsala on menevä paikka. Yksi asia jäi erityisesti mieleen, nimittäin ihan lähellä keskustaa, Upsalan linnan mäellä, lapsiperheet laskettelivat mäkeä. Puiden eteen oli laitettu auton renkaita kolhuja pehmentämään. Suomessa en ole nähnyt vastaavanlaista.

Uppsala. llantas en árboles

Näin Uppsalassa.

 

Viime vuoden helmikuussa Helsingin Sanomissa oli uutinen, jonka mukaan helsinkiläisisä vaati pehmustettuja puistopuita mäenlaskijoille. Helsingin rakennusviraston vastaus tuntuu erikoiselta ja sen mukaan helsinkiläisillä on vain yksi virallinen pulkkamäki Paloheinässä.

”Siellä ei ainakaan keskellä mäkeä ole puita, mutta muualla Helsingin puistoissa saattaa olla. Ehdottomasti emme ala pehmustaa puita, vaan lähdemme siitä, että puistoissa lasketaan mäkeä omalla vastuulla, kuten tähänkin saakka. Emme myöskään laita kieltokylttejä, joissa kielletään mäenlasku”, sanoo Hänninen.

Hänninen muistuttaa, ettei Helsingin kaupunki ole virallinen kasvattaja, vaan asioissa voi käyttää kaupunkilaisjärkeä.

”Lähdemme siitä, että lastenkasvatuksessa päävastuu on vanhemmilla.”

Ei puistopuiden pehmentämisessä ole kyse vanhempien vastuusta tai lasten kasvattamisesta vaan lasten hyvinvoinnista, ulkoilumahdollisuuksista ja turvallisuudesta. Toisin sanoen Helsingin rakennusviraston vastaus on se, ettei mäkeä pidä laskea noissa puistoissa, joissa on puita tai pitää matksutaa Pohjois-Helsinkiin Paloheinään!

Tässä yksi aloiteidea valtuutettuille.

Uppsala teki vaikutuksen monin tavoin ja siksi laitoin espanjankieliseen blogiin noin 13 valokuvaa upeasta kaupungista.

Upsala12

Uppsalan linna.

Käsittämättömiä tapauksia Suomessa

Ylen sivuilta löytyy lista turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiin tehdyistä iskuista. Laskin 7 ja on itsestään selvää, että yksikin on liikaa. Iskujen ilmeinen tarkoitus on aiheuttaa pelkoa ja jopa tappaa. Miten sellaista on mahdollista tänä päivänä, koulua käyvien omien kansalaisten toimesta ja kaukana Lähi-idän terroritehtaista?

Ja kun presidentti Niinistö tuomitsi Uudenvuoden puheissaan polttopulloiskut nimittämällä niitä murhapoltoiksi, sai sosiaalisessa mediassa lukea,että presidentti on ”suvakki” ja hänen puolisonsa kaipaa tulla raiskatuksi. Voiko ihmismieli niin alas vajota? Onko se nyt niin, että kun medioissa puhutaan ääripäistä, yksi ääripää on maahanmuuttoon ja maahanmuutajiin niin kielteisesti suhtautuvat kuin polttopulloiskijät ”isänmaallisia” ja toinen ääripää presidentin kaltaiset ”suvakit”, jotka tiedostavat missä kulkee laittomuuden raja, eli melkein jokainen kansalainen.

Kesällä yksi kansanedustaja kutsui ”isänmaallisia sotureita” ryhtymään sotaan painajaista vastaan ja se painajainen oli monikulttuurisuus. Olisiko hänen viestinsä ”taas ymmärretty väärin” polttopulloiskujen tekijöiden keskuudessa?

Kuka on vastuussa taistelusta siviilejä kohtaan Suomen maan kamaralla?

Poliisi tutkii polttopulloiskuja eikä ilmeisesti pysty estämään niitä eikä estämään solvauksia. Poliisi pystyy onneksi kuitenkin estämään toisenlaisia rikoksia, kuviteltuja tai todellisia. Hienoa!

Tämän päivän uutisten valossa tilanne näyttää kuitenkin hyvin sekavalta.  Uudenvuoden aattona piti tapahtua vakavia rikoksia senaatintorilla. Uutisessa on jotakin, mikä on vaikea käsittää. Miten on mahdollista, että irakilaiset suunnittelisivat jotakin mitä kääntyisi heitä vastaan? Kuka järkevä ihminen lähtee juhlimaan aikomuksenaan rikkoa lakia ja vahingoittaa paitsi oman, myös muiden turvapaikanhakijoiden imagoa? Onko kotouttamistyö niin hidasta, ettei nuorille miehelle ole kerrottu missä kulkee laittomuuden ja jopa hyvän maun raja? Selvää on se, että joidenkin irakilaisten juhlijoiden ”rikos” oli lähteä vastaanottokeskuksista juhlimaan kuten muut kansalaiset ja kuten on maan tapana ottaa uusi vuosi vastaan.

Sosiaalisessa mediassa kulkee kuvakaappaus Sebastian Tynkkysen väitteestä, jossa hän sanoo, että nimettömänä yksi poliisi olisi soittanut hänelle ja antanut ymmärtää, että keskusrikospoliisin rikosylikomisario, joka tutkii Uuden Vuoden tapauksia eli Thomas Elfgren vei haluaisi antaa tietoa, koska Tynkkysen mukaan Elfgren on monikulttuurisuutta ajava. Elfgren väittää, että uusien tietojen valossa ei ole syytä epäillä, että Suomessa olisi suunniteltu uudenvuodenaatoksi vastaavaa toimintaa kuin Saksan Kölnissä.

Nyt siis kansalaiselle selvisi Tynkkysen päivityksistä, että poliisin mielipiteet menevät ristiin. Keneen siis pitäisi luottaa? Tynkkyseen, irakilaisiin vai poliiseihin? Ja miksi irakilaisilta ei media kysele mitään?

Mediaa on moitittu siitä, ettei se ole tiedottanut nopeasti Saksan tapahtumista. Olisiko sittenkin media toiminut oikein, jos poliisien kesken olisi lausunnoissa eroja tai poliisi ei olisi varma tapahtumien kulusta? Miksi yksi poliisi päättää paljastaa entiselle perussuomalaiselle nuorisojärjestön puheenjohtajalle sellaisia asioita? Missä on poliisin vastuu?

Moni meistä haluaisi tietää, miksi irakilaiset suunnittelivat ”massiivista” rikosta, ja kuka oli järjettömän suunnitelman järjestäjänä. Poliisi kai tietää.

 

Polttopulloiskut:

”Kouvola Noin 50-vuotias paikkakuntalainen mies heitti polttopullon Keltakankaan hätämajoitustilojen ovelle 25. syyskuuta. Paikalla olleet vartijat sammuttivat polttopullon ja rakennus välttyi vaurioilta. Mies otettiin kiinni ja tuomittiin vuoden mittaiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuhotyön yrityksestä >> Lue lisää

Lammi Vastaanottokeskuksena toimivaa kerrostaloa yritettiin sytyttää ulkoapäin tuleen 7. lokakuuta. Poliisin mukaan kyseessä oli polttopullo ja tapausta tutkitaan törkeän tuhotyön yrityksenä. Kukaan ei loukkaantunut. >> Lue lisää

Siilinjärvi Turvapaikanhakijoiden hätämajoituksena toimivan Tarinan sairaalan ulko-oveen heitettiin savukranaatteja Siilinjärvellä 19. lokakuuta. Kranaatit aiheuttivat runsaasti savua keskuksen piha-alueelle. Tapahtuman jälkeen poliisi otti kiinni läheisestä metsästä tekoon epäiltyinä kolme 17–18-vuotiasta nuorta siilinjärveläismiestä. Poliisi tutkii tekoa ilkivaltana. >> Lue lisää

Ylivieska Alaikäisiä turvapaikanhakijoita majoittava Raudaskylän kristillinen opisto joutui polttopulloiskun kohteeksi 31. lokakuuta. Opiston seinään oli heitetty polttoainetta sisältäviä pulloja, joissa oli palava sytytyslanka. Polttoaine ei kuitenkaan syttynyt tuleen. >> Lue lisää

Imatra Vastaanottokeskukseen iskettiin yöllä savupommilla. Savupommi havaittiin hieman puolen yön jälkeen, kun automaattinen savuhälytys käynnistyi. Koko vastaanottokeskus tyhjennettiin savun vuoksi. >> Lue lisää

Oulu 22. marraskuuta viisi parikymppistä miestä yritti heittää kotitekoisen polttopullon Oulun Heikinharjun vastaanottokeskuksen seinään. Polttopullo ei kuitenkaan syttynyt, eikä teosta aiheutunut vaaraa ihmisille tai omaisuudelle. Miehet pidätettiin törkeän tuhotyön yrityksestä. >> Lue lisää

Kankaanpää Tulipalo tuhosi Niinisalon varuskunta-alueella sijainneen puukerrostalon joulukuun ensimmäisenä päivänä. Taloon oli tarkoitus majoittaa turvapaikanhakijoita joulukuun aikana. Palo vahvistui tuhopoltoksi poliisin teknisessä tutkinnassa. >> Lue lisää

http://yle.fi/uutiset/tuli_on_roihunnut_useissa_vastaanottokeskuksissa__yle_koosti_syksyn_tapaukset_yhteen/8517586

 

Suomen on tunnustettava Länsi-Sahara

Vaikka suomalaisessa mediassa julkaistaan eniten asiaa lähellä koetuista kriiseistä, kuten pienistä tai isoista rajamurheista ja ”pakolaiskriiseistää”, ym., maailmassa on silti lukuisia kriisejä, jotka eivät saa tarpeeksi julkisuutta ja ehkä siksi, koska kansainvälinen kiinnostus on laimea, ja ne todelliset ja pahat kriisit jatkuvat ja jatkuvat vuodesta toiseen.

Yksi niistä pitkittyneistä ja surullisista kriiseistä on Länsi-Saharan ja sen kansan kokema.

Länsi-Sahara oli Espanjan siirtomaa 1970-luvun puoliväliin asti. Kun Espanja vetäytyi alueelta vuonna 1975, vaativat Marokko ja Mauritania aluetta itselleen. Marokon joukot menivät alueelle ja miehittivät Länsi-Saharan. Kärjekkäästi voidaan sanoa, että Espanjalla olisi ollut vuonna 1975 sopimuksia allekirjoitettaessa mahdollisuus toiseen ratkaisuun länsisaharalaisten hyväksi, mutta toisin kävi.

Länsi-Sahara, sen sahrawi-väestö ja sen vapautusliike Polisario ovat jo 40 vuoden aikana vaatineet itsemäärämisoikeutta ja saada siis päättää omista taloudellisista, poliittisista ja sosiaalisista asioistaan.

Marokko on rakentanut muurin, joka jakaa Länsi-Saharan väestöä, ja on laittanut miinoja. Sen lisäksi moni saharalainen on elänyt jo 33 vuotta pakolaisleireillä aavikolla. Algeriassa on ainakin 5 Polisarion ylläpitämää pakolaisleiriä.

Maailma.net -sivuston kautta löysin linkin Solidaarisuustyön keräämän adressiin, jossa vaaditaan, että Suomen tulee tunnustaa Länsi-Saharan itsenäisyys ja tukea ponnisteluja järjestää kansanäänestys alueen tulevaisuudesta.

Kävin itse jo allekirjoittamassa (Tämän linkin kautta pääset sinäkin). Me allekirjoittaneet vetoamme sen puolesta, että Suomi aktivoituu Pohjoismaiden ja kansainvälisen yhteisön rinnalla Länsi-Saharan miehityksen ja alueen luonnonvarojen laittoman hyödyntämisen lopettamiseksi.

länsis.png

 

 

Loppiainen ja kuninkaiden päivä

Espanjankielinen sana ”rey” on kuningas ja ”reyes” monikossa kuninkaat.Loppiainen on ”Día de Reyes” tai ”Día de los Reyes Magos de Oriente” eli kuninkaiden päivä.

Kohtalo määräsi, että alkuperäinen nimeni olisi Ana María Gutiérrez Reyes. Äidin sukunimi on siis Reyes. Huomenna Reyesilla on hyvä syy juhlia ja jos ei olisi, sellainen keksittäisiin. 🙂

Loppiainen on aika kielteinen sana.  Se merkitsee, että jokin loppuu, eli jouluaika.

AnaMaritza

Serkkuni on opiskellut lakimieheksi. / Mi prima es abogada y valoro mucho a las personas con espíritu de superación. ❤

Anapurisima

Reyesia kolmessa sukupolvessa. Tres generaciones de Reyes.

Julián3

Yksi nuorimmista Reyesista. /Un Reyes muy lindo. ❤