Raúl Castro ja Daniel Ortega CELAC -maiden huippukokouksessa

CELAC on lyhenne espanjankielisestä ”Comunidad de Estados Latinoamericanos y del Caribe” eli Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden yhteisö. Se luotiin Venezuelan huippukokouksessa joulukuussa 2011. Yhteisöön kuuluu 33 maata, joissa asuu vähän alle 600 miljoona asukasta. Ensimmäinen huippukokous oli vuonna 2013 Chilessä, toinen Havannassa ja viime keskiviikkona ja torstaina (28. ja 29.1.2015) pidettiin kolmas huippukokous, tällä kertaa San José Costa Ricassa.

CELAC

Eurooppalaisessa mediassa on uutisoitu Kuuban presidentti Raúl Castron vaatimuksista Guantánamon tukikohdan palauttamisesta, kauppasaarron lopettamisesta, Kuuban poistamisesta terroristeja tukevien maiden mustalta listalta. Castro vaatii myös Kuuban opposition tiedotusvälineiden lähetysten sulkemista eli että muun muassa TV Martí ja vanha Radio Martí sensuroitaisiin. Mutta Kuuban Castro vaatii myös Yhdysvalloilta korvausta kauppasaarron aiheuttamista taloudellisista tappioista ja kärsimyksistä.

Raúl Castro vaatii ja samalla sanoo, ettei suhteiden normalisoiminen tapahdu niin kuan kun ei vastata edellä mainituihin vaatimuksiin. Samalla Raúl Castro selvästi sanoi, ettei Kuubalta pidä odottaa mitään. Sen lisäksi Raúl Castro jakeli puheessaan ohjeita presidentti Obamalle, että hän voisi kongressin päätöksestä huolimatta päättää kauppasaarrosta. Käsitän sen niin, että Castro kuvittelee, että muualla demokratia toimii kuten Kuubassa, jossa yhdellä allekirjoituksella presidentti voi itsevaltaisesti päättää asioista.

Jos jossakin voimme arvioida Kuuban asioita väärin on siinä, että luulemme Kuuban hallinnon ajattelevan kuten me muualla.

Muutamaa päivää sitten Yhdysvallan ja Kuuban edustajat neuvottelivat. Julkisuudessa kokousta kehuttiin, kuten pitääkin, onhan se historiallista, että riitapukkinaapurit istuvat saman pöydän ääreen keskustelemaan yhteisistä asioista. Viime torstaina, seuraavana päivänä kun Raúl Castro oli esittänyt vaatimuksinsa Costa Ricassa CELAC -maiden presidentien edessä, viisi yhdysvaltalaista senaattia, mukana sekä demokraatteja että pari republikaania, jättivät senaattiin lakialoitteensa lain muuttamisesta niin, että jatkossa yhdysvaltalaiset kansalaiset voisivat matkustaa vapaasti Kuubaan. Toisin kuin nyt kiellon aikana. Tämä todistaa siis, että myös republikaanien keskuudessa on tahtoa muuttaa politiikkaa Kuuban suhteen.

Toki Yhdysvalloisssa on myös niitä kuubalaisia ja yhdysvaltalaisia, kuten kongressin edustaja miamilainen republikaani Ileana Ros-Lehtinen, joka suhtautuu hyvin kielteisesti maiden lähentymisyrityksiin niin kauan kun Kuuba ei muuta politiikkaansa demokraattisempaan suuntaan. Ros-Lehtinen on syntynyt Havannassa, mutta on naimisissa suomalaistaustaisen lakimiehen Lexter Lehtisen kanssa.

Ymmärrän jotenkuten Ros-Lehtisen ja muiden epäluuloa Kuuban suhteen. Päivä sen jälkeen kun Yhdysvallan ja Kuuban edustaja olivat neuvottelleet Havannassa, noin kaksi viikkoa siiten, kuuntelin yhden miamilaisen professorin arvion muun muassa ihmisoikeuksista. Professori kertoi, että yhdysvaltalaiset neuvottelijat kehuivat julkisuudessa, että ihmisoikeuksesta oli keskusteltu, mutta kuubalaiset kollegat sanoivat, että ihmisoikeuksista ei keskusteltu. Näkemysero on siinä, että kuubalaiset käsittävät ihmisoikeudet lupina tehdä sitä ja tätä. Heidän mielestään heillä ei ole ihmisoikeusongelmia.

Costaricalainen Nobelin saaja Oscar Arias sanoi, että on hyvä, että Yhdysvallat muuttaa politiikansa Kuuban suhteen, kuten on tapahtunut myös Kiinan kanssa. Ehkä Kuuba seuraa Kiinan tietä.

Yksi arvio Castro puheesta CELAC:n huippukokouksessa on se, että se oli osoitettu erityisesti muille niin sanotusti vasemmistopresidenteille, jotka ovat olleet huolissaan muutoksista Kuubassa ja Kuuban ja USA:n suhteiden lämpenemisestä..

Nicaraguan Ortegan jupakka

Latinalaisen Amerikan tiedotusvälineissä ja erityisesti Costa Ricassa ja Nicaraguassa kohu on syntynyt Nicaraguan presidentin Daniel Ortegan päätöksestä lähteä huippukokous jä jättää Nicaraguan delegaation johtajana Puerto Ricon Itsenäisyyspuolueen johtaja Rubén Berríos. Costa Rican presidentille Luís Guillermo Solísille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa huippukokous puolitoista tuntia etuajassa ja peruuttaa presidenttien kesken tapahtuva lopullinen tapaaminen.

Muun muuassa Ecuadorin presidentti Rafael Correa oli Costa Rican Solísin kanssa samaa mieltä siinä, ettei kuka tahansa voi olla maiden edustajana. Sen lisäksi Puerto Rico ei kuulu yhteisöön ja Itsenäisyyspuolueen johtaja ei voi olla toisen maan edustajana. Itsenäisyysasiat kuuluvat muihin foorumeihin.

Mikä olisi sopiva nimi rakennukselle?

Ties kuinka monta kertaa olen kävelyt tuon talon ohi, mutta vasta nyt pysähdyin katsomaan sitä ja hämmästyin. Rakennus on kaunis ja pieni kuin keksi pullapitkojen keskellä.

Makasiini

VR:n makasiinien purkamisen jälkeen tämä talo on Töölönlahden teollisuusalueen ainoa säilynyt rakennus.

 

Rakennuksessa toimii tsekkiläiseen ruokaan keskittyvä ravintola Vltava. Vltavan kotisivulla sanotaan talosta, ettei ole selvästi tietoa talon rakennusvuosista ja sen suunnittelijasta. Talo on ainut jäljellä oleva rakennus Töölön teollisuusalueelta ja näin myös makasiineista. Talo on suojeltu ja on arkkitehtonisesti arvokas. Tietääkseni rakennuksella ei ole nimeä! Ehkä kaupunki voisi järjestää nimikilpailun yhteistyössä yrittäjän kanssa.

30 miljoonaa euroa valtiolta helsinkiläisten kirjastoon

Helsinkiläiset, antakaa anteeksi, mutta nyt lohjalaisena äitinä minun on siis tosi vaikea ymmärtää, että te saatte  valtiolta 30 miljoonaa euroa kirjastoon rekentamiseen ja samalla muualla Suomessa kouluja suljetaan. Esimerkiksi Lohjalla ”sivistystoimi” kaavailee 10 koulua sulkemista!!! Miten tämä lohjalaisten koululaisten vanhempien huoli liikuttaisi päättäjiä mitenkään ja teitäkin?

Kirjaston rakentaminen sivistyksen kehtona on ihan mahtava juttu, mutta tällä hetkellä se tuntuu täältä nähtynä absurdilta, että vähäsiet eurot, joilla voitaisiin auttaa pitämään muutamia kyläkouluja pystyssä menevät jopa hienoon keskuskirjastoon hienouksiin, kuten saunaan.

Lohjan tilanne on vain yksi esimerkki. Sivistystoimi koko maassa joutuu nyt lujille. Valtio ei auta entiseen tapaan vaan antaa vain kunnille lisää tehtäviä. Taidan vetää mutkat suoriksi, mutta 30 miljoonalla eurolla saisi muualla Suomessa laadukasta sivistystä pienille. Valtio on jo sitoutunut Töölönlahdelle suunnitellun kirjaston rahoittamiseen 30 miljoonan euron osuudella. Onneksi olkoon! Ehkä piipahdan saunassa. 🙂

Haastattelupyyntö

Puhelin soi…

”Oletko Ana?” ”Olen, olen, vastailen.

”Pääsisitkö mitenkään Helsinkiin haastateltavaksi?

Mitä on haastattelun aihe? Kysyn.

”Ihmisten siirtyminen poliittisesta puolueesta toiseen”… Tuosta aiheesta minulla on kyllä tarpeeksi kokemusta, mietin. 🙂

”Haittako se, että nyt en ole missään puolueen jäsenlistoilla.”

”Ei, ei mitenkään”, mies sanoo.

”Siinä tapauksessa voin tulla.”, sanon miehelle.

”Pääsisitkö tällä viikolla, huomenna tai ylihuomenna.” Vastaan myöntävästi ja sovitaan tarkemmasta ajasta.

”Mistä keksit soittaa minulle?”, kysyn mielenkiinnolla.

”Tiesin nimeäsi ja Uuden Suomen blogistasi.”

Oho, oho, naureskelen enkä kiellä tyytyväisyyttä.

”Ja mistä lehdestä soitat?”, kysyn vielä.

”Suomen kuvalehdestä.”

Onneksi soittaja ei olut muusta erikoisesta lehdestä koska olin jo ehtinyt lupautua. Huh…:)

Valokuvan arvo

Kuuntelin pari päivää sitten radiosta, että vanhoilla paperikuvilla on paljon kysyntää. Niitä halutaan ostaa. Moni haikailee sellaista, mitä ei ole nähnyt tai kokenut. Ymmärrän täysin. Kuten miljoonat ja taas miljoonat ihmiset maailmassa, katselen kuvia lähtömaastani ja rakkaista ihmisistä haikein mielin. Niissä kuvissa näkee menetettyjä hetkiä, iloisia ja surullisia ja siltä väliltäkin.

Esimerkiksi minulla on valokuva, jossa esiintyvät ihmiset ovat minulle tuttuja. Rakastan tuota kuvaa, koska jokaisesta kuvassa esiintyjästä muistan jotakin mukavaa. Kuvassa on äitini ja hänen sisaruksensa, siis minun setiäni ja tätejäni. Osa heistä on jo poistunut ja osa on vielä elossa. Kuvan ottotilanteessa en ollut paikan päällä. Kuva on otettu sedän hautajaisissa ja se kertoo siitä, kuinka hankalillakaan hetkillä sukulaisia ei jätetä.

Nicaraguassa ajatellaan, että ihmisen elämän saavutuksia mitataan hautajaisissa. Mitä enemmän väkeä hautajaisissa on, sitä enemmän ihmistä rakastetaan ja muistetaan. Ihmisväen määrä tuo lohtua eläville.

Se kuva, joka minulle on tärkeä, vaikuttava ja puhutteleva, kenties ei muille sano mitään tai sanoo jotakin muuta. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä ajattelit tuosta kuvasta heti kun näit sen? …

Arvelen, että se kertoo sinulle jostain kaukaisesta, tuntemattomista ihmisistä ja kulttuurista. Suomessa ei tiedotusvälineissä näe paljoakaan (ei ollenkaan) kuvia Latinalaisen Amerikan maiden ihmisten arjesta. Jos kuvia on, ne ovat katastrofeista tai muista kielteisistä uutisista.

Valokuva on otettu Nicaraguan pienessä kylässä, Achuapassa, jossa koko sukuni asuu. Kuva ei ole myynnissä 🙂  ja sen avo on minulle suunnaton.

Tässä linkki espanjankieliseen kirjoitukseen: Punto Nórdico

Yleisen asevelvollisuuden tilalle kansalaispalvelus

Luin Ylen sivuilta, että Pekka Haavisto (vihr.) korvaisi asepalveluksen sekä miehille että naisille pakollisella kansalaispalvelulla.

”Tulisiko yleinen asevelvollisuus lakkauttaa?

– Oma ajatteluni on kehittynyt niin, että voitaisiin ajatella kansalaispalvelusta kaikille, jossa olisi väestönsuojelutehtäviä, tai ensiaputehtäviä, joita kaikki voisivat opetella. Siitä voisi eriytyä aseellinen koulutus ja toisaalta sellainen koulutus, mitä siviilipalveluksessa nyt tapahtuu.

Olisiko se kansalaispalvelus pakollinen miehille ja naisille?

– Pitäisin sitä aika hyvänä. Se olisi tasa-arvoinen.

Et siis kannata pakollisen asevelvollisuuden, tai muun kansalaispalveluksen lopettamista tykkänään?

– En kannata lopettamista, pikemminkin kehittämistä. Olisi erittäin hyvä, että kaikki saisivat väestönsuojeluosaamista ja ensiapuosaamista. Ehkä ympäristönsuojelutehtäviin myöskin.

Onko tällainen pakollisen asevelvollisuuden lakkauttaminen realismia, kun otetaan huomioon Venäjän mahdollisesti arvaamatonkin kehitys?

– On hyvä, että on järjestelmä jolla pystytään ylläpitämään suunnilleen sen kokoinen reservi kuin mitä se nyt on. Eli sellainen joka voidaan varustaa. Tällainen nykyinen 200 000:n reservi on varmaan aika oikea koko Suomelle.”

Itse menin helmikuussa 2010 Uuden Suomen blogissa pidemmälle ja vaatin, että yleisestä asevelvollisuudesta on luovuttava. Kirjoituksen yhteydessä on 234 kommenttia ja se kertoo jo jotakin aiheen luonteesta. Moni ei vain pysty ajattelemaan asioita maltillisesti. Kai Haavisto tietää sen, ettei hän voi vaatia asevelvollisuuden lopettamista.

Toisin kuin silloin kun juttuni ilmestyi, en ole ehdolla mihinkään enkä ole puolueiden jäsenlistoilla enkä vaadi mitään. Voi silti aina pohtia asioita. Tässä koko se minun teksti.

”Uutisten mukaan sosiaalidemokraatit esittävät selvitystä myös naisten velvoittamisesta osallistumaan kansalaispalveluun. Sen voisi suorittaa perinteisenä varusmiespalveluna, siviilikriisinhallinnassa tai esimerkiksi ensiapu- tai hoitamistehtävissä. Demarit perustelevat ajatusta tasa-arvolla.

Minusta asiasta täytyy keskustella. Naisia sinänsä tietenkin pitää kohdella tasa-arvoisesti. Joko kaikki varusmiespalveluun, siviilikriisinhallintaan tai ensiapu- tai hoitamistehtäviin tai mihin vain. Miksi kansalaispalvelutehtävien pitäisi olla eri sukupuolille erilaisia?

Eroon pitäisi kuitenkin päästä asepalveluksesta. Minusta yleinen asevelvollisuus on jäänne kylmän sodan ajoista ja Kekkosen ajan aluepuolustuspolitiikasta. Mihin nykyisin tarvitaan pakollista laajaa asevelvollisuutta?

Suomella ei pitäisi olla mitään sotilaallista uhkaa, ainakaan semmoista, jota vastaan pitäisi sinnitellä yksin ilman liittolaisten apua. Karmeimmatkaan turvallisuusuhkat eivät ole sotilaallisia. Terrorismia olennaisemmat uhat tulevat pikemminkin sisältäpäin: työttömyys, syrjäytyneisyys, mielenterveysongelmat ym. Ennemmin pitäisi lisätä sosiaali- ja terveyspalvelujen armeijaa.

Keskustelupalstoilla yleistä asevelvollisuuta perustellaan muun muassa sillä, että armeija tekee pojista miehiä. Pullamössölapset oppivat petaaman sängyn ja johtamaan joukkoja. Mutta millaisia miehiä ja naisia armeija tekee? Sellaisiako, jotka oppivat saivartelemaan ja kiinnittämään huomion pikkuseikkoihin sekä johtamaan huutamalla eikä keskustelemalla?

Suomi on tunnettu management-by-perkele -johtamiskulttuurista. Työhyvinvointia rapauttaa myös keskustelemattomuus. Lisäksi Suomi on Euroopan viimeisiä maita, jossa vielä on yleinen asevelvollisuus. Liittyvätköhän nämä asiat mitenkään toisiinsa?

Nyt ja varsinkin työvoiman ikääntyessä Suomi tarvitsee entistä tarkemmin jokaisen miehen ja naisen työpanoksen. Paljonko yhteskunnalle tulee tappiota siitä, että nuorten miesten lisäksi entistä useampi nainen viettää kuukausia parhaasta työiästään armeijan opissa? Tai palkattomassa kansalaispalvelussa?

Jos ja kun haalutaan kehittää Suomen uskottavaa puolustusta, pitäisi ottaa mallia vaikka Tanskasta tai Ruotsista. Asehommat on meilläkin syytä jättää motivoituneiden ammattilaisten huoleksi.

Yleisestä asevelvollisuudesta on luovuttava.”