Kohti joulukuuta ja Nicaraguaa

Olen menossa Nicaraguaan äitiä ja muita sukulaisia katsomaan. Viimeksi kävin vuoden 2010 lopussa. On siis nyt korkea aika käydä siellä.

Osaan arvata mikä minua odottaa, ja pienen pikkukylän ja sen väen katsominen ja heidän elämänsä seuraaminen on vain monen vuoden jälkeen odotettava hetki.

Joulukuussa Nicaragua tuoksuu ruudille, juhlalle ja herkuille. Kuten Suomessa, Nicaraguassakin joulukuussa on muitakin suuria juhlia kuin joulu.

Tämä kirjoitus on siis kuin ilmoitus lukijoille tulevasta. En lupaa kirjoittaa joka asiasta, vaan jos ehdin, kerron mitä näen ja koen viimeistään palattuani Suomeen.

Välillä olisi mukava kertoa, mitä tähän asti en ole kovin paljon kertonut: Nicaraguasta ja muiden Keski-Amerikan maiden kulttuurista. Saattaa olla, ettei aihe ole eurooppakeskeisessä mediakentässä kovin kiinnostava. Noh, olen sanonut aiemmin, että jos vain yksi ihminen lukee kirjoituksiani on se sitten vaivan arvoista.

Anapueblo2.jpg

Achuapassa monta vuotta sitten.

 

Muuten, tämä on ollut omaishoitajien viikko. Ehkä moni muistaa käydä katsomassa omia vanhempia.

Mainokset

Laudalla Suomenlinnaan!

Se on hyvin mahdollista, mutta nopeammin pääsee luudalla ja varmemmin lautalla Kauppatorilta. Kyllä se suomenkieli tekee välillä kepposia tai noh, huolimattomuudesta se johtuu.

Suomenlinnalauta

Lautat lähtevät kauppatorilta melko usein.

Blogistin uran aikana olen tehnyt lukuisia virheitä, kuten silloin kun vastasin yhteen kommenttiin, että ”keskustellaan sioista” kun piti kirjoittaa, että keskustellaan asioista.  🙂 Onneksi kommentoija ymmärsi ja ilmeisesti hän nauroi yhtä paljon kuin minä, kun asia selvisi.

Suomenlinnasta vielä, että kuulemma on myös olemassa hoitotunneli Helsingin ja Suomenlinnan välissä. Olisi mielenkiintoista mennä sitä pitkin, mutta tuskin maisemat ovat yhtä upeat kuin meren yläpuolella.

Suomenlinnakatakombi

Katakombi.

Kävin Suomenlinnassa ja lautalla oli paljon turisteja. Vieressäni istui kaksi yhdysvaltalaista naista, jotka pomppasivat pystyyn, kun näkivät pienen punaisen torpan Suomenlinnan ja Helsingin välissä ja he huusivat, kiljuivat ja ihmettelivät. Pienestä se ilo ja mahatava kokemus oli kiinni. Suomenlinna ei ole mikään pieni mökki, mutta mahtava paikka silti.

Suomenlinnamuuri1

Suomenlinnatykit

Lisää tietoa Viaporin tykistöstä:

http://www.suomenlinna.fi/linnoitus/ruotsalainenkausi/viaporin-tykisto/

Tässä linkki niille jotka haluavat lukea espanjaksi (siellä on pari muuta kuvaa). Kirjoituksessa keskityn paikan nimeen ja vähäsen sen historiaan.:  En ”Suomenlinna”, la fortaleza de Finlandia.