Haastattelupyyntö

Puhelin soi…

”Oletko Ana?” ”Olen, olen, vastailen.

”Pääsisitkö mitenkään Helsinkiin haastateltavaksi?

Mitä on haastattelun aihe? Kysyn.

”Ihmisten siirtyminen poliittisesta puolueesta toiseen”… Tuosta aiheesta minulla on kyllä tarpeeksi kokemusta, mietin. 🙂

”Haittako se, että nyt en ole missään puolueen jäsenlistoilla.”

”Ei, ei mitenkään”, mies sanoo.

”Siinä tapauksessa voin tulla.”, sanon miehelle.

”Pääsisitkö tällä viikolla, huomenna tai ylihuomenna.” Vastaan myöntävästi ja sovitaan tarkemmasta ajasta.

”Mistä keksit soittaa minulle?”, kysyn mielenkiinnolla.

”Tiesin nimeäsi ja Uuden Suomen blogistasi.”

Oho, oho, naureskelen enkä kiellä tyytyväisyyttä.

”Ja mistä lehdestä soitat?”, kysyn vielä.

”Suomen kuvalehdestä.”

Onneksi soittaja ei olut muusta erikoisesta lehdestä koska olin jo ehtinyt lupautua. Huh…:)

Sananvapauden riiston synkät kasvot

Luin Nicaraguan lehdistä, että joulukuun kanavaa vastaan järjestetyissä protesteissa belgialainen valokuvaaja Michèle Sennesael pidätettiin ja karkotettiin maasta, kun hän oli valokuvaamassa mielenosoituksia. Sennesaelialle ei poliisi eivätkä maahanmuuttoviranomaiset selittäneet, miksi hänet karkotettiin maasta. Poliisit veivät Sennesaelialen kameran ja muita tarvikkeita. Belgialaisen toimittajan esimerkki kertoo jotakin Nicaraguan sananvapauden tilasta. Valitettavasti muissa maissakin on vakavia ongelmia.

Vuodesta 1995 lähtien kansainvälinen järjestö Toimittajat ilman rajoja on julkaissut vuosittaisia yhteenvetoja journalisteja vastaan tehdystä väkivallasta ja väärinkäytöksistä. Tuon raportin mukaan viime vuonna tilastot olivat maailmassa synkkiä.

Kuvasta näkee mikä on tilanne nyt: journalistit

Tässä voitte klikata suomenkielisen raportin yhteenvetoon Suomen Toimittajat ilman rajoja -nettisivuilta.

http://toimittajatilmanrajoja.fi/vuoden-2014-yhteenveto-journalisteja-vastaan-tehdyista-hyokkayksista/

Luulisi, että internetin ja sosiaalisen median suosion myötä ihmiset ympäri maailmaa sisäistäisivät sananvapauden merkityksen. Näin ei kuitenkan valitettavasti ole.Tarvitaan nykyistä enemmän medialukutaitokasvatusta, kuin myös tietoa sananvapauden sisällöstä, merkityksestä ja sen kunnioittamisesta.

Belgialainen toimittaja selvisi Nicaraguassa ehjin nahoin, toisin kuin moni muu kollega ympäri maailmaa. Tämä ei merkitse sitä, että hyväksyisimme pieniä rikkeitä sananvapautta vastaan. Kenenkään ei pidä joutua vainon kohteeksi, koska haluaa käyttää oikeutensa sanoa ja kertoa muille.

Fernández, Rodríguez, Suárez…

Nyt, kun Latinalaisen Amerikan maat ovat menestyneet Jalkapallon MM-kisoissa ja saman pelin aikana juontajat joutuvat toistamaan lukuisia kertoja pelaajien espanjankielisiä sukunimiä,  niin huomaan, että välillä ei mene nappiin.

Painomerkki osoittaa, että sanan ääntäminen ei noudata ääntämissääntöjä ja samalla kertoo meille, että sanapaino kohdistuu sille tavulle. Näin Fernández äännetään FerNANdez eikä FernanDEZ, kuten juontajilla ja selostajilla on tapana. Se kuulostaa samalla kuin espanjalainen selostaja sanoo RaikKONEN eikkä RAIkkonen.

Ylen aamutelevisiouutisissa kuulin, kun ankkuri sanoi SuáREZ eikä SuArez. Pikku juttu? -Kyllä, paitsi kun tunnin aikana sitä toistetaan ja toistetaan väärin. Ja sitten Sanna Ukkola jälkiviisaissa toistaa sen väärin.

Tässä tämä sivu, jossa voit kuunnella itse kuinka noita sanoja äännetään oikein. Kirjoita laatikoon sukunimi ja paina ”say it”.

Mitkä ovat ne ylpeyden aiheet?

Ole kiltti ja lue, ennen kuin vastaat kysymykseen!

Eilen kuuntelin radio-ohjelmaa, jossa yksi keskustelijoista kysyi muilta, että onko Suomi kypsymätön itsenäinen valtio?!!! Perustelu kysymykselle oli se, että varsinkin suomalainen media heti jos jossain päin maailmassa kirjoitetaan Suomesta jotakin kielteistä vaikkapa humoristisesti, nostetaan suuri meteli. Eikö olla vielä varmoja siitä, että Suomi on suomalaisten näköinen maa? Sellainen kuin se on ollut ja on.

Moni muualta tulija ihmettelee miksi yksi toistensa jälkeen Suomessa kysytään ”Mitä mieltä olet Suomesta?”  Monta tulijaa neuvotaan esimerkiksi turistioppaissa olla vastailematta jotakin kielteistä. Erikoista.

Italialainen, espanjalainen tai ranskalainen kysyisi sellaista ehkä vitsinä. Jos sanot vaikkapa italialaiselle, että Italia on hieno maa, italialainen hymyilee tietäen, että se on totta ja jos joku puhuu pahaa Italiasta, vaikkapa Berlusconista, se on sivuseikka. Mamman kaltaisia ruokia ja antiikkisen Rooman perinteiden veroisia paikkoja ei ole muualla. Samalla tavalla kuubalainen vastailee kauniisti, mutta samalla hän tietää, että toista yhtä upeata saarta ei ole maailmassa olemassa.

Radiokeskusteluohjelmassa toinen keskusteluun osallistuja kertoi, että kenties pelko on se syy, pelko, että ei olla tarpeeksi hyviä, pelko, että jotakin kauheata tapahtuu, pelko, että yhteiskunta muuttuu, vaikka se muuttuu jatkuvasti, pelko muutoksista yleensä. Mitä tekee ihmisistä niin pelokkaita? Onko vaikutelma pelokkaasta kansasta vain median luoma, vai onko poliitikoiden puheilla tekemistä pelkotilojen kanssa?

Puheiden perusteella ei luulisi, että puhutaan samasta kansasta, joka on pystynyt raivaamaan tiensä maailman kehittyneimpien maiden joukkoon. Sama kansa, joka nauttii upeista valoilmiöistä talvisin, lumisista maisemista, harvinaisen kauniista metsistä, upeista kesäkaupungeista ja järvistä ja ennen kaikkea puhtaasta ilmasta. On hankala ymmärtää, miksi pitää mollata sitä mitä itsellä on ja haluta olla jotakin muuta.

Esimerkiksi espanjalaiset mainostavat vuolaasti, kuinka yliarvostettu heidän oliiviöljyyn pohjautuvaan ruokavalionsa on, mutta käsi nyt sydämellä: eikö ole niin, että oliiviöljy ei sovi kaikkiin ruokiin kuten pehmeä rypsiöljy? Miksi siis Suomen erinomaisessa ilmastossa ja puhtaassa luonnossa tuotettua öljyä ei mainosteta tuolla tavalla, korostaen sen parhaita ominaisuuksia? Ehkä näin tehdään, mutta miten tuntuu siltä, että suomalaiset itse arvostavat enemmän oliiviöljyä. Hyvä mielikuvitus myy.

Espanjassa käyneet tietävät hyvin, kuinka espanjalaiset ylpeilevät ruokaperinteista, maisemista, rannoista, omasta kulttuuristaan, ym. Maat ovat silti vain erilaisia, mutta yhtä kiehtovia. Ei Suomi ole huonompi maa, vaan kiehtova ja erilainen, omalla tavallaan arvokas.

Kysymyksen sijasta tulijoille ja maailmassa voidaan kertoa niistä hyvistä asioista, mitä Suomessa on. Mikä on mielestäsi suomalaisten ylpeyden aihe? Mitä itse suomalaisena arvostat tästä maasta? Jätetään sivuun niitä hyvinvointivaltion tuloksia ja keskitytään muihin kuin yhteiskunnallisiin asioihin.

Radio-ohjelma oli Taustapeilin Pyöreä pöytä (29.1.2014).

Oikeus sanoa kielteisistäkin asioista

Kielteinen ilmapiiri ei synny ilman kielteisiä sanoja. Kielteiset sanat eivät synny ilman kielteisiä kokemuksia.

Toki on myös niitä tapauksia, joissa ihminen on asennoitunut asiaan kuin asiaan kielteisesti. Se voi johtua myös masennuksesta tai yksinkertaisestikin siitä, ettei haluta puhua toisin kuin kielteisesti.

Lähdetään kuitenkin siitä, että tervejärkinen ihminen näkee epäkohtia ja jotta niihin tulisi muutoksia, hän päättää puhua tai/ja kirjoittaa niistä epäkohdista. Samalla hän ”syyllistyy” joidenkin eliittijäsenten mukaan kielteisen ilmapiirin luomiseen. Suomalainen yhteiskunta on aina ollut siis kielteinen ja ehkäpä juuri siksi epäkohtien parantamiseksi on tehty työtä ja maa on kehittynyt.

Epäkohdista pitää ja on asiallista kertoa. Yksi niistä epäkohdista, joista viime aikoina on puhuttu ja kirjoitettu paljon on rasismi. Yli vuosi sitten, kun Hollannissa asuva toimittaja Umayya Abu-Hanna kirjoitti rasismikokemuksista Helsingissä, moni moitti häntä. Yksi moittijoista oli sensaatiolehden Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsiini, joka oli sitä mieltä, että ”maahanmuuttajana” Umayya oli ikään kuin velvollinen olemaan kiitollinen, mutta ei saanut puhua havaitsemistaan epäkohdista.

Ulla Appelsiinin kuoroon on liittynyt moni ihminen, jopa ne, jotka aina kun tilaisuus tulee puolustavat sananvapautta. Yhtäkkiä näille ihmisille sananvapaus on rajattu vain muutamille, vain ”oikeiden kansalaisten jälkeläisille”. Tuorein tapaus on Muutos 11: n kansanedustajan avustajan kirjoitus Uudessa Suomessa.

Blogistieduskunta-avustaja haluaa, että vähemmistöihin kuuluvat sensuroisivat itsensä ja olisivat puhumatta rasismista ja rasistisesta kohtelusta. Samalla hän vaatii rasisteille oikeuden olla rasisteja, koska muka jotkut ovat vain huonosti käyttäytyviä. Ehkä kansanedustajan avustajan historian tulkinta on niin natsistunut tai hän vain unohti sivuun, että esimerkiksi antisemitismi ei johdu huonosta käytöstavasta. Kaljupäisten henkilöiden tekemät hyökkäykset vaikkapa kadulla kulkeviin maahanmuuttajiin ovat aivan muuta kuin vain huonon käyttäytymisen tulos. Lauantaina Vantaan Myyrmäellä ”Kansallismieliseksi itseään kutsuvan Kansallisen vastarintaliikkeen aktivistit pahoinpitelivät miehen katutempauksessaan…tilanne kärjistyi erään eriävän mielipiteensä esittäneen miehen kanssa niin, että aktivistit päättivät pahoinpidellä kritiikkiä esittäneen miehen joukolla…”. (Metrolehti 27.1.2014). Tuskin nämä nuoret ovat vain huonosti käyttäytyviä.

Pidän hyvin erikoisena, että sivistynyt yhteiskunta antaa tilaa ihmisten yhdenvertaisen kohtelun hylkäämiselle. Siksi on ilahduttavaa, että ”Appelsiinit” ovat  saaneet eriäviä mielipiteitä ja toivon mukaan kukaan ei nyt hylkää oikeuttaan sanoa, jos on eri mieltä. Kaikilla on oikeus puhua kaikesta ja kaikilla on oikeus kulkea ja asioida missä tahansa tulematta kohdeltuksi eri tavalla vain siksi, että ei ole ”oikea” kansalainen tai on eri mieltä.

Kielteinen ilmäpiiri ei johdu siis puhujasta vaan kokemuksista, jotka vievät ihmiset tuomaan epäkohtia esiin. Eri asia on ideologisista syistä eri asioihin kielteisesti suhtautuvat.

Arvoisat päättäjät voisivat sanojen ja oikean ilmapiirin etsimisen sijasta keskittyä parantamaan kansalaisten mainitsemia epäkohtia: työttömyys, vanhustenhoito, terveydenhoito, sanomaan ei typerälle ihmisten vastakkainasettelulle ja EU: n ylimieliselle asenteelle kansalaisia kohtaan.

Ana on ehtinyt syödä jo mustaa makkaraakin

Oli joulukuussa vuonna 1993. Olin ollut Suomessa vain vuoden ja Selkouutisen Ritva Gustafsson, Dinah Krenzler, Svetlana Lamminen, Antti Lipiäinen ja Renata Syrjälä haastattelivat Tampereen yliopistossa opiskelevia ulkomaalaisia. He kyselivät ulkomaalaisilta, millaisia kokemuksia heillä oli asumisesta Suomessa. Olin yksi haastatelluista.

Haastattelu löytyy vanhasta laatikosta.   Huvitti lukea, mitä mieltä olin 21 vuotta sitten. Tässä muutamia kysymyksiä ja vastauksiani:

IMG_4655

Mistä olet kotoisin?

Ana: Nicaraguasta.

Nykyisin sanon, että Ikkalasta tai Achuapasta. Ikkala on kotikyläni ja Achuapa on synnyinkyläni.

Mitä teet?

Ana: Opiskelen toimittajaksi.

Noh, opiskelin myös aikuiskasvatusta, filosofiaa ja myöhemmin jopa kansainvälistä projektityötä!

Millaisia harrastuksia sinulla on?

Ana: Pidän tanssimisesta ja tietysti saunomisesta.

Myöhemmin olen opettanut tanssia ja ehkä isona opetan oikeata saunomista muualla maailmassa. Saunakulttuurin opettelu voisi olla yksi vientituote, ellei joku ole jo myymässä sitä. 😀

Oletko tutustunut suomalaiseen kulttuuriin kotimaassasi vai Suomessa?

Ana: Suomessa, koska Nicaraguassa ihmiset eivät tiedä kovin paljon Suomesta. (Piti sanoa, että Nicaraguassa ja Kuubassa ihmiset eivät tiedä kovin paljon Suomesta. Olin tullut Kuubasta, jossa asuin ja opiskelin 10 vuotta).

Ovatko syksy ja talvi masentavaa aikaa?

Ana: Ei, koska pidän talvesta ja valkoisesta lumesta. Ehkä ihmiset ovat hieman masentavan näköisiä talvella. (Sorry! :D)

Viime aikoina tuntuu siltä, että myös kesällä ainakin media vaipuu synkkyyteen.

Oletko viihtynyt Suomessa?

Ana: Kyllä.

Nyt lisäisin siihen, että erinomaisesti.

Syötkö mustaa makkaraa? Toimittajat selittivät, että se on tamperelaista hyvin oudon näköistä tummaa makkaraa!

Ana: Kyllä. Siitä pidän oikein paljon, erityisesti puolukkahillon kanssa.

Nykyisinkin pidän kovasti.

Onko sinulle sattunut kommelluksia?

Ana: Varmasti on, mutta mitään erikoista ei tule mieleeni juuri nyt.

Nyt muistan, kun sanoin yhdelle miehelle, joka kysyi, että olenko viihtynyt Rajamäellä, että kyllä, koska se on niin ihana käpykylä. Voitte kuvitella miehen naaman. 😀

Suositteletko ystävillesi, että he tulisivat käymään Suomessa?

Ana: Kyllä, olisi hauskaa, jos ystäviäni tulisi käymään.

Äiti on käynyt kerran. Se oli kesällä ja ihastui erityisesti suomalaiseen luontoon ja kuinka kaupungit koristelevat kadut ja puistot kukka-asetelmilla. Siisteys on saanut kehuja. Sen sijaan hiljaisuus oli hänelle yllätys. Äiti kysyi tavallisena sunnuntaina, kun Turun kaduilla ei näkynyt paljon ihmisiä, että oliko suruaika?

Nyt toivon kovasti, että sisko tulisi käymään, mutta talvella vaikkapa viettämään joulua.

IMG_4657

Missä Mariann ja Nathan mahtavat nyt olla?

Kehitysmaan lapsen muovailuvaha

Nenäpäivän aamulla radiotoimittaja kertoi, että nenäpäiväkeräys oli saanut jo rahaa sen verran, että sillä rahalla voisi hankkia leikkipuiston Mosambikin kouluun.

Suomessa ajattelemme, että lasten työ on leikkiä, käydä koulua ja kehittyä. Mosambikin äidit isät ja jopa lapset löytäisivät sille rahalle paljon muuta käyttöä koulussa.

Taisi olla vuonna 1980. Sandinistit olivat patistaneet hirmuhallitsija Somozan pois Nicaraguasta ja maahan alkoi tulla apua. Näin pienen kylän kouluun ilmestyi eränä päivänä iso laatikko, joka avattiin huolellisesti. Emme tienneet, mitä se sisälsi. Ulkopuolella luki vain espanjaksi ”avustustarvikkeita”. Lähetys tuli Yhdysvalloista.

Sisällä oli muovailuvahaa. Siellä isot ja pienet ihmettelivät ja aluksi oli vaikea keksiä, mitä sillä tekisimme. Ymmärsimme, että joku tahtoi, että lapset leikkisivät ja keksisivät niillä muovailuvahoilla jotakin. Jaksoimme vähäsen askarrella. Ei kovin kauan, koska meillä oli muutenkin nälkä ja koulua piti siivota.

Tapahtuma tulee mieleen aina, kun näen vaikkapa lapseni muovailemassa. Heillä on onneksi rauhaa ja ruokaa. Toivon mukaan punanenien rahat suunnataan prioriteettisiin asioihin. Nenäpäivänä kerättiin melkein kolme miljoonaa euroa kehitysmaan lapsille. Hienoa, Suomi!

Nenäpäivä