Sivuhuomautus

Euroopan sosiaalidemokraattipuolueet kriisissä

Maaliskuussa, kun SDP: n nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne pyrki puheenjohtajaksi, häneltä kysyttiin, mitkä olivat ne syyt, miksi hänen puolueensa kannatus oli laskenut. Silloin puolueen kannatus oli vielä 16,3 %. Rinne vastasi, että yksi syy oli se, että ”SDP:tä on totuttu pitämään puolueena, joka turvaa työllisyyttä ja hyvinvointia. Kun maailmantalouden tilanteenkin vuoksi perusvire on muuttunut, kansalaiset arvioivat puolueen epäonnistuneen politiikassaan. 

Heti valintansa jälkeen näemme kuitenkin urpilaistuneen Rinteen. Hän kehuu vuolaasti hallituksen ratkaisuja ja jopa lapsilisien kosmeettiset muutokset tyydyttävät häntä. Näin vaikka ennen valintaansa hän lupasi taistella kynsin hampain uuden demarinnäköisen hallitusohjelman puolesta.

Jutta Urpilaisen hallituksen mukanaolosta lähtien demarit ottavat melkein aina kunnian tästä ja tuosta päätöksestä. Myös niistä päätöksistä, jotka ovat kuntalaisten kannalta heikosti ymmärrettävissä.

Tunne on sitten se, että demarit lupaavat yhtä ja toista, mutta valintansa jälkeen ja hallituksessa kääntävät takkinsa. Rinne ei ole toistaiseksi tuonut muutoksia. Toki kantansa sukupuolineutraaliin avioliitoon on juuri sellainen mitä toivotaan. Enemmistö kansasta on Rinteen kanssa samaa mieltä. Vain tuo ei riitä. Tarvitaan radikaaleja lääkkeitä köyhyyden ja eriarvostamisen torjumisessa.

Suomen demarit eivät ole yksin omassa ahdingossaan Euroopan demareiden avaruudessa. Kannatuksen lasku toistuu myös Espanjassa ja Ranskassa. Syyt ovat pääpiirtein melkein samanlaisia: pitkä hallitusvastuu leikkauksineen, työttömyys, tuloerojen kasvaminen, muutoksia työmarkkinoilla, taloudellinen kriisi ja puolueiden johtohahmojen vaihtuminen toi uusia sukupolvia johtajista, joille perimmäisen sosiaalidemokraattisen aate, kuten sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei ole ollut niin lähellä (käytännössä). Nämä pomot veljeilivät ja veljeilevät oikeistolaisten pomojen kanssa omaksuen oikeistolaisia ratkaisuja politiikassaan. Prioriteetit ja yksityiskohdat vaihtelevat maasta toiseen.

”Puolueemme ei ole osannut lukea meidän kannattajien toiveita ja tarpeita” Näin selittää Espanjan televisiossa Sosiaalistipuolueen puheenjohtajaehdokas Eduardo Madina (38v). Puolueensa kannatuksen laskua.

Samoin kuin Suomessa, Espanjan demareiden kannatus sukeltaa. Puolue on oikeistolaistunut liiaksi ja harrastanut samanlaista leikkauspolitiikkaa kuin oikeistolainen Kansanpuolue. Nyt uusi puolue, joka sai jopa edustajansa Europarlamentissa,”Podemos” eli ”Voimme”, vie kannattajia demareilta ja muilta vasureilta. Sosialistipuolueen puheenjohtaja Alfredo Pérez Rubalcaba ilmoitti jättävänsä tehtävänsä ja puolue on kutsunut ylimääräisen puoluekokouksen valitsemaan uutta puoluejohtajaa. Ylimääräistä puoluekokousta pidetään 26 ja 27. heinäkuuta. Tällä hetkellä on kolme ehdokasta ja vahvin heistä on kansanedustaja Pedro Sánchez (42v). Toiseksi Eduardo Madina ja kolmas ehdokas on José Antonio Pérez Tapia (59v).

Suomen demareiden puoluejohtajan vaihto ei ole tuonut kaivattuja muutoksia puolueen kannatukseen. Eduskuntavaalit ovat edessä eikä aurinkoa näy vielä tunnelin päässä. Luottamuksen paluu ei onnistu ilman radikaaleja muutoksia päätöksissä ja päätöksenteossa. Vain kasvojen vaihdosta ei ole apua.

Jos suuntaa halutaan muuttaa, silloin eivät vain sanat ja teot paina vaan johdonmukaiset ja konkreettiset ehdotukset ja teot.

Suomessa Kokoomuksen kannatus pysyy vahvana, koska kannattajat kokevat, että puolue tekee heidän näköistään politiikkaa, ja niin kauan kun Kokoomuslaisten ajatukset ja toimintatavat pysyvät maassa vahvoina ja johdonmukaisina, heidän kannatuksensa pysyy vahvana.Demareiden epämääräisille ohjelmille ja lupauksille ei ole kysyntä missään, sen sijaan aidolle sosiaalidemokratialle kyllä. Jos demarit ryhtyvät lukemaan kannattajien toiveita ja tarpeita, mutta eivät toimi vastatakseen niihin, nämä demaripuolueet pysyvät jatkossakin nykyisessä jamassa.

Sosiaalidemokratian tavoitteet Suomessa(Wikipediasta):

Järjestäytynyt sosiaalidemokraattinen liike Suomessa sai alkunsa 1899 kun työväenyhdistysten edustajat ympäri maan perustivat Suomen työväenpuolueen, joka myöhemmin oli kehittyvä Suomen sosialidemokraattiseksi puolueeksi (Suomessa puolue kirjoittaa nimensä aina ”yhdellä aalla”). Edustajat julistivat Forssan ohjelmassa listan tavoitteita, jotka he asettivat puolueelle poliittisen päätöksentekoprosessin kautta toteutettaviksi. Tavoitteisiin kuuluivat, muun muassa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, suhteellinen vaalijärjestelmä, lainsäädäntöoikeuden asettaminen kansalle (monarkin sijaan), yhdistymis-, kokoontumis-, paino-, ja sananvapaudet, työajan määrääminen 8-tuntiseksi, oppivelvollisuus, maksuton opetus, naisten ja miesten yhdenvertaisuus, työsuojelulainsäädännön kehittäminen, progressiivinen verotus sekä maksuton lääkärin apu.

Mainokset
Sivuhuomautus

Feeniksin lintua etsimässä

Chile vai Espanja? Peli noiden maiden joukkuen välillä on yksi odotetuimmista. Vielä viikko sitten moni olisi sanonut heti, että ilman muuta Espanja voittaa. Nyt on toisin, kiitos lentäville hollantilaisille. Olisi ihme, jos Hollanti ei voittaisi.

Toki myös Brasilian ja Meksikon pelin tulos voi toistua. Uskomatonta, mutta Brasilia ei pystynyt mitenkään murtamaan maalivahti Guillermo Ochoan puolustusta. Meksikon sanomalehtien etusivuilla komeilee tänään Ochoan kuva. Meksikon presidentti Peñas Nieto omassa Twitterissään kehuu, että Meksiko osoitti suuruutensa. Noh, odotetaan vielä, mihin seuraavissa otteluissa meksikolaiset pystyvät. Jos nyt muut joukkueet keksivät, kuinka saada Ochoa harhautetuksi, eikö maali silloin uppoa. Brasilialaiset unelmoivat mestaruudesta, mutta brasilialaiset ovat huolimattomia pallon siirrossa. Joskus tuntuu siltä, että tiukan paikan tullen palloa potkitaan ihan miten vain, jos vaikka vain joku omista olisi valmiina, ihan sokkona siis, ja se on harmi, koska brasilialaiset taituroivat muuten pallon kanssa.

Tähän asti vain yksi asia on varma. Saksa etenee vakuuttavasti, täsmällisesti ja tehokkaasti. Ei Saksan voitto johtunut vain Portugalin Pepen toilailusta ja Ronaldon vaisusta pelistä eikä edes vain Müllerin mestaruudesta. Saksan joukkue nähdään jopa finaalissa, jos he jatkossakin pelaavat samalla tavalla. On vain yksi tekijä, joka voi koitua saksalaisten heikkoudeksi, ja se on kestävyys Brasilian olosuhteissa, ja se että Espanja nousisi tuhkasta kuin feeniksin lintu ja haastaisi kunnolla.  Huomenna olemme viisaampia, ehkä.

Sivuhuomautus

Kysymys kaikille

Kuten oli ennakoitu, eilen keskiviikkona Venezuelan kaduilla nähtiin taas mielenosoituksia hallituksen puolesta ja vastaan. Venezuelan hallitus pitää hyvin huolta sitä, että heidän kannattajiensa mielenilmaukset eivät jää keneltä tietämättä. Samalla hallitus syyttää opposition mielenosoituksiin osallistuvia ja niistä kertovia väkivallasta ja yrityksestä kaataa hallitus.

Eilen viime viikon rauhallisiin mielenosoituksiin koolle kutsunut oppositiojohtaja Leopoldo Lopez on vangittuna. Häntä syytetään väkivallan lietsomisesta. Viime viikolla kolme ihmistä kuoli. Lopez on nyt Venezuelan virallinen mielipidevanki.

Mielenosoituksissa se menee yleensä niin, että on joukko tyytymättömiä ihmisiä, jotka rauhanomaisesti päättävät lähteä kadulle sanomaan, että ovat eri mieltä tuosta ja tuosta asiasta, sitten jostain ilmestyy niitä ääriryhmiä, jotka puolin ja toisin harrastavat väkivaltaa. Sama juttu Ukrainassa. Onhan siellä Caracasin kaduilla nähty myös poliisin joukkoja estämässä ihmisten kulkemista.

Luin valitettavasti jo yhdestä suomalaisesta keskustelupalstasta, ettei sitä sovi äänen sanoa, koska se merkitsisi väkivallan toivomista. En kannata väkivaltaa missään muodossa, mutta en myöskään sitä, että pitää harrastaa itsesensuuria, enkä sitä, että ollaan hiljaa ihmisoikeusloukkauksien edessä.

Tänään espanjalaisen El Mundo -lehden julkaisi karmean tarinan kahdesta nuoresta, jotka Venezuelan viranomaiset vangitsivat viime viikon mielenosoituksien yhteydessä. Heitä lyötiin ja yksi heistä raiskattiin aseella. Pitikö lehti olla kertomatta siitä?

Pari päivää sitten entinen presidenttiehdokas Henrique Capriles puhui rauhan puolesta ja tuomitsi väkivallan. Heti presidentti Maduro oli syyttämässä Caprilesia rauhan rikkomisesta! On selvää, että tiettyyn pisteeseen asti ihmiset ymmärtävät Maduron retoriikkaa.

Siksi luin tänään tosi epäuskoisena, että Euroopan Unionin parlamentin vasemmistoryhmä GUE/NGL tuomitsee opposition harjoittaman väkivallan ja yritykset kaataa Venezuelan vasemmistohallitus. Uskomatonta!

Kuvitellaan, että nyt keskustalaiset päättävät lähteä Helsingin kaduille ilmaisemaan olevansa eri mieltä Kataisen hallituspolitiikasta ja tahtovansa muutoksia. Noinko se menisi, että heti poliisi olisi pamput kädessä odottamassa mielenosoittajia ja heitä syyteltäisiin huliganismista? Olisiko Euroopan vasenryhmän pitänyt julkaistaa kannannottonsa myös viime joulukuussa, kun huligaanit riehuivat Tampreella?

Voidaan kysyä Euroopan vasemmistolaisilta, että määritelläänkö nyt ihmisten loukkaamattomuus ja sananvapaus puolueen jäsenkortin mukaisesti. Miten minusta tuntuu aivan absurdilta kutsua itseäni vasemmistolaiseksi?

Sananvapaus on rikkomaton ihmisoikeus.

Nyt luin Facebookissa hätähuudon, että Tachirassa ja Carabobossa tarvitaan sairaanhoitajia ja lääkäreitä, sillä useita opiskelija on haavoittunut. Mielenilmaukset jatkuvat.