Miehiset muutokset

Maailmassa tapahtuu nyt mullistuksia. Niin Turkin Recep Tayyip Erdoganin tukevien mielenosoituksien osallistujissa kuin Yhdysvaltojen Donald Trumpin kampanjan yleisössä näkee aika paljon miehiä.

Turkissa miehet huutavat ”demokratian puolesta”. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että itse Erdogan on tehnyt vallankaappausta. Suomessa tiedotusvälineet eivät puhu Erdoganin tekemästä vallankaappauksesta. Sen sijaan Turkin suurlähettilästä haastatellaan. En haluaisi olla Turkin suurlähettilään asemassa. Miten herra voisi puhua puolueettomasti kun häntäkin voidaan siivota pois ”väärän haastattelun antamisesta”? Turkissa miehet vahvistavat asemansa.

Turkki

Kuvakaappaus Ylen uutisista.

Trumpin tukevissa tapahtumissa on aika paljon miehiä. Mielipidekyselyjen mukaan noin 50 prosenttia miehistä antaa tukensa Trumpille ja muut Clintonille ja kahdelle muulle presidenttiehdokkaalle. Sellaiset miehet, jotka haluavat että heille palautettaisiin menettämänsä Amerikkaa haluavat Trumpia valkoiseen taloon. Intiaania ei kyllä Trumpin tukevissa tapahtumissa näy.

Sama miehinen ilmiö tapahtui Suomessa perussuomalaisten jytkyissä. Mihin se on johtanut? Ovatko nyt perussuomalaisia äänestäneet miehet saaneet sitä mitä he tilasivat? Maailman valta on nyt kuitenkin aika miehinen ja Suomessakin.

Suomen kuvalehden haastattelu

Eilen Suomen kuvalehdessä ilmestyi kirjoitus puolueista. Mukana oli kolmen henkilön haastattelut. Haastateltujen yhteinen piire oli se, että he kaikki olivat siirtyneet puolueesta toiseen. Itse olin yksi haastatelluista. Kun toimittaja soitti, kerroin hänelle, että nyt en ole missään puolueessa enkä ehdolla. Haittaako se? kysyin häneltä. Kuten näkyy, se ei haitannut. Kysyin myös häneltä, että mistä keksit soittaa minulle ja hän vastasi, että oli lukenut Uuden Suomen blogiani. Tietenkin vastasin haastattelupyyntöön myöntävästi.

Toimittaja kirjoitti kaiken hyvin, kuten hänelle vastasin kysymyksiin. Ymmärrettävästi ei pieneen palstatilaan mahtunut ihan kaikki, mitä toimittajalle sanoin.

Pidän edelleen kiinni ajatuksesta, että ihmisen pitää olla lojaali ennen kaikkea omille ajatuksilleen ja periaateilleen eikä pidä seisoa ja jäädä katsomaan sivusta, jos on eri mieltä puolueensa linjan kanssa eikä vain katsoa puolueen etua tai oman poliittisen uran kehitykseen vallan saavuttamiseksi. Sitä kutsun itsenäiseksi ajatteluksi. Suomessa on paljon itsenäisesti ajattelevia kansalaisia.

Taakse ovat jääneet ne ajat jolloin ajateltiin, että ihmisen pitäisi kuulua samaan puolueeseen tai äänestää samaa puoluetta kuin jopa isovanhempansa. Näin on ollut varsinkin ja erityisesti Keskustassa, mutta myös SDP:ssä ja jopa Kokoomuksessa.

Mitä olisivat perussuomalaiset ja pienet puolueet ilman muihn puolueihin siirtyneitä? Olisiko heidän pitänyt jäädä siihen ensimmäiseen puolueeseen, johon he liittyivät? Minusta ei. Silti puolueen vaihtaneita kutsutaan vielä tänä päivänä loikkareiksi. Jo pienenä opin, että loikkari on vihollisen tai vastustajan puolelle siirtynyt. Suomessa ei ole vihollispuolueita, koska vaalien jälkeen aina on pyritty konsensukseen ja silloin moni asia, joka oli puolueiden vaaliohjelmaa, joutuu sivulle. Jos joku loikkaa ja luopuu omista periaatteistaan, se on puolue eivätkä yksittäiset ehdokkaat.

Ei nyt tässä ole tarkoitustakaan ruotia, miksi vaihdoin puolueita. Halusin nähdä ja oppia, kuinka eri puolueet toimivat. Mutta sitä kokemusta eri puolueista ei ilmeisesti Suomessa arvosteta. Jos jonakin päivänä muuttaisin ulkomaille asumaan ja vaikuttamaan, minulla on vahva tieto ja kokemus suomalaisesta päätöksenteosta ja demokratiasta. Kiitos siis noille kolmelle puolueelle, joiden parissa sain vaikuttaa.

Harvoin puolueissa ja julkisuudessa mietitään, kuinka haastavaa on vanhemmille tasapainoilla perheen, työn ja vaikuttamisen (myös puolueissa) välillä. Itse teen töitä iltaisin. Puolueiden ja lautakuntien kokoukset ovat iltaisin. Itselleni ja käytännössä luottamustehtävissä toimiminen merkitsi suoraan taloudellista tappioita, koska minun piti luopua ihanasta työstä, josta sain leipäni. Kohdallani politikointi jo työni takia ei kannata, ellen halua ilmoittautua työhakijaksi ja elää kurssista toiseen saadakseni työttömyyskorvausta. Näin en ole tehnyt enkä tule tekemään. Harva politiikko saa leipänsä politiikasta. Minä saan leipäni työllä. En rikastu, mutta sillä selviän ilman mitään yhteiskunnan tukea.

Moni päätös koskee lapsiperheitä, lapsia ja nuoria. Moni vanhempi haluaisi vaikuttaa päätöksentekoon omassa kunnassa, mutte ei ehdi.

Puolueiden ulkopuoleltakin ihminen voi vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, jos hän tahtoo. Kansalaisjärjestöt, kuten asukasyhdistykset, ovat oivallisia siihen tarkoitukseen. Sitä lähtien kun muutin Ikkalaan olen tietoisesti, iloisena ja silloin, kun aikataulu on antanut periksi, osallistunut vanhempainyhdistyksen ja asukasyhdistyksen toimintaan. Kiitos ikkalalaisille vieraanvaraisuudesta! Elämä potkii siis eteenpäin.

AnaSL

Suomen kuvalehdessä 6.2.2015

Toimittaja halusi tietää, mitä puoluetta äänestän. En tiedä vielä – kehuin, että Keskustalla ja Perussuomalaisilla on hyviä tavoitteita lasten ja nuorten suhteen. Mutta on myös sellaisia asioita, joista olen kyseisten puolueiden kanssa eri mieltä. Näin välillä tuntuu, että sisimmässäni uskon vielä siihen, että SDP on se puolue, jossa oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus vielä elää. ”SDP on aina ollut mukana, kun yhteityöllä on luotu uutta ja vietty asioita eteenpäin. Ehkä sisimmässäni elää pieni demari”.

Kiitoksia toimittajalle Heikki Ventolle!