Kaksi suurta juhlaa ja vähän muuta

Eilen Nicaraguan pääkaupungissa Managuassa tuhansia kokoontui juhlimaan vallankumouksen vuosipäivää. 36 vuotta sitten diktaattori Somoza pakeni maasta ja samalla se merkitsi pienelle maalle suuria muutoksia.

Sisällisodassa kuoli melkein 40 tuhatta nicaragualaista. Nykyisin vallankumouksen vuosipäivä on kansallisjuhla. Managuassa juhlinta jatkuu.

Tänään maanantaina 20.7. 2015 Kuuba ja Yhdysvallat tekevät historiaa. Kuubassa ja Yhdysvalloissa avataan molempien maiden suurlähetystöt. Washingtoniin on saapunut suuri ryhmä kuubalaisia, muun muuassa Kuuban ulkoministeri Bruno Rodríguez. Washingtonin juhlaan on odotettavissa noin 500 vierasta.

Havannassa juhlitaan myöhemmin, kun Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerrin aikataulu antaa periksi.

Kuuban ja USA: n suhteiden normalisoituminen merkitsee monille Yhdysvalloissa asuville kuubalaisille pelkoa mahdollisesta palauttamisesta. Arvioiden mukaan noin 25 000 kuubalaista on saanut, syystä tai toisesta, karkoitusmääräys Yhdysvalloista, mutta Castron hallinto ei ole vuosien varrella ottanut niitä ihmisiä vastaan.

Lukijoilleni sen verran Suomen asioista sanoisin, että on ollut ihan mukava lukea hallituspuolueiden ja varsinkin perussuomalaisten selittelyt. Nyt hallituksessa on kolme vanhaa puoluetta kuin kolme marjaa siis. Ei uutta siis.

Kun lukee tai kuuntelee uutisia, toistetaan kielteisiä (ja yleensä samoja) asioita. Suomessa vallitsee itsekästä ajattelua, jossa vahvat puolustelevat omia etuja. Miten kielteisessä ilmapiirissä kansalaiset jaksaisivat parantaa omia asioita ja muiden? Suomi on kuin lamaantuneessa tilassa. Halutaan olla parempia kuin muut, mutta ei haluta olla hyviä ihmisiä muille.

Mainokset

Kenia ja Pohjois-Korea

Maailmassa tapahtuu paljon sellaista, jokai aina välillä ihmetyttää tai jopa tuo pettymystä.

Viime viikolla kenialaisessa yliopistossa tapettiin nuoria opiskelijoita. Ääri-islamistit väittävät itse, että tappoivat heitä vääräuskoisina. Garissan yliopiston kampuksella kuoli 148 ihmistä. Maailma on kuitenkin ollut suhteellisesti hiljaa, niin hiljaa, että katolisten johtaja Paavi Franciscus huomioi sen mm. pääsiäissuunnuntaina.

Missään ei näe Je suis Kenia -julisteita. Toivon mukaan kaikki syrjintämuodot, myös äärimmäiset, tuomittaisiin ympäri maailmaa. Sen, että se tapahtui kaukana meistä, ei pitäisi nyt nettiaikakaudella olla henkisesti niin kaukana. Päin vastoin netti on yksi niistä tekijöistä, joka muuttavat asennoitumistamme kaukana tapahtuviin hirmutekoihin.

Samalla hengenvedolla sopii ihmetellä, miksi ei esimerkiksi Pohjois-Korean hirmuhallitsijaa vastaan taistella nykyistä pontevammin. Miten voimme sulkea silmiämme sille, että ihmisiä pidetään aliarvoisissa oloissa, ilman vapauksia maailman suurimmassa keskitysleirissä, kuten Pohjois-Korea ilmeisesti on?

Emme näe kuvia Pohjois-Korean lapsista tai vanhuksista tai heidän arjestaan. Lohdutamme näin itseämme. Se on kuitenkin väärin. Pohjois-Korea on kuin musta aukko, josta muut ”sivistyneet” kansakunnan pysyvät kaukana. Miksi? Sielläkin on viattomia ihmisiä.