Laudalla Suomenlinnaan!

Se on hyvin mahdollista, mutta nopeammin pääsee luudalla ja varmemmin lautalla Kauppatorilta. Kyllä se suomenkieli tekee välillä kepposia tai noh, huolimattomuudesta se johtuu.

Suomenlinnalauta

Lautat lähtevät kauppatorilta melko usein.

Blogistin uran aikana olen tehnyt lukuisia virheitä, kuten silloin kun vastasin yhteen kommenttiin, että ”keskustellaan sioista” kun piti kirjoittaa, että keskustellaan asioista.  🙂 Onneksi kommentoija ymmärsi ja ilmeisesti hän nauroi yhtä paljon kuin minä, kun asia selvisi.

Suomenlinnasta vielä, että kuulemma on myös olemassa hoitotunneli Helsingin ja Suomenlinnan välissä. Olisi mielenkiintoista mennä sitä pitkin, mutta tuskin maisemat ovat yhtä upeat kuin meren yläpuolella.

Suomenlinnakatakombi

Katakombi.

Kävin Suomenlinnassa ja lautalla oli paljon turisteja. Vieressäni istui kaksi yhdysvaltalaista naista, jotka pomppasivat pystyyn, kun näkivät pienen punaisen torpan Suomenlinnan ja Helsingin välissä ja he huusivat, kiljuivat ja ihmettelivät. Pienestä se ilo ja mahatava kokemus oli kiinni. Suomenlinna ei ole mikään pieni mökki, mutta mahtava paikka silti.

Suomenlinnamuuri1

Suomenlinnatykit

Lisää tietoa Viaporin tykistöstä:

http://www.suomenlinna.fi/linnoitus/ruotsalainenkausi/viaporin-tykisto/

Tässä linkki niille jotka haluavat lukea espanjaksi (siellä on pari muuta kuvaa). Kirjoituksessa keskityn paikan nimeen ja vähäsen sen historiaan.:  En ”Suomenlinna”, la fortaleza de Finlandia.

Mainokset

Nicaragua muuttuu, kiitos myös paaville!

Latinalainen Amerikka on kokenut viime vuosina ja kokee uutta nousua. Tai oikeastaan vihdoin nousee taloudellisesti.

Isojen maiden taloudellisen nousun imusta johtuen tai ei, myös pienemmät ja köyhimmät maat kokevat taloudellisia muutoksia myönteisempää suuntaan. Yksi hyvä esimerkki tästä on Nicaragua.

Jos laitamme Nicaraguan kurjan poliittisen tilanteen sivuun, (kurjuus on subjektiivinen käsite) niin viime aikoina on saatu hyviä uutisia. Jonkun aikaa sitten amerikkalainen sanomalehti New York Times  sijoitti Nicaraguan mielenkiintoisimpien matkailumaiden listan kolmanteen. Viime viikolla suomalainen lehti Mondo oli sitä mieltä, että Nicaragua on tämän vuoden maailman paras seikkailumatkakohde. Tuon moni suomalainen on tiennyt jo kauan. Mondon valinnasta on uutisoitu myös Nicaraguassa.

876
Achuapan joki. Se vasta on seikkailu! ❤
1146
Hyväkuntoinen tie Leonista Poneloya -uimarantaan.

Nicaragua on   nykyisin myös eläkeläisten paratisi. Moni yhdysvaltalainen eläkeläinen asuu Nicaraguassa.

Nyt Nicaraguaan  haluaville on myös olemassa suomalaisen omistama matkailutoimisto, joka myy valmiita matkailupaketteja Keski-Amerikkaan ja myös Nicaraguaan. Matkailusta kiinnostuneille tiedoksi, että matkamessut ovat tulevan viikonloppuna 16.1. – 19.1.2014.

Tänään tuli julkisuuteen tieto, että Vatikaanin johtaja Paavi Franciscus on valinnut Nicaraguan arkkipiispan kardinaaliksi. Leopoldo Brenes on siis kolmas kardinaali Keski-Amerikasta ja toinen nicaragualainen kautta historian.

Brenes on tunnettu suorista sanoistaan Daniel Ortegan hallintoa vastaan. Vahvan persoonan valinta on ehdottomasti osuva päätös. Nicaraguassa tarvitaan vahvoja vaihtoehtoisia ääniä.

1163
Yksi lukuisista Leónin kirkoista.