Hyvästi rasismi, tervetuloa arjen moninaisuus

Ihmisrotuja on vain yksi. Sen nimi on ihminen. Siksi rasismi on käsitteenäkin virheellinen. Sen lisäksi se on surullinen ja pöyristyttävä. Niiden ulkoisesti havaittavien seikkojen, jotka tekevät meistä iloisesti erilaisia, kuten sukupuoli, alkuperä, fyysiset ominaisuudet tai äidinkieli, ei tule olla peruste minkäänlaiselle syrjinnälle. Syrjimättömyys on osa inhimillisyyttä ja osa hyvänä ihmisenä olemista.

Suomi ei ole koskaan ollut, ei ole nykyään eikä toivottavasti tule koskaan olemaankaan etnisesti yhtenäinen kansakunta. Suomi on moninainen maa. Vain erilaisten ihmisten kohtaamisesta ja erilaisten ajatusten yhteen sovittamisesta syntyy uutta ja kestävää. Uutta ajattelua, uusia tapoja toimia, uusia tapoja tuottaa tavaroita ja palveluja. Moninaisuus ei ole vain poliittinen tavoite, vaan myös ja varsinkin osa arkipäivää.

Hyvää rasismin vastaista viikkoa jokaiselle!

Meillä on unelma heinäkuussa 2015

Suomi on moninainen maa. ❤

Mainokset