Ilman roikkuvia sähkölinjoja

Tuuli ja sähkö oli poissa ainakin puoli tuntia. Aina käy niin, kun tuulee voimakkasti. Sähkölinjat on paikoittain puijutettuina isojen puiden oksien seassa.

Talvi ja lumimyräkät ovat vasta edessä. Sähkökatkot koituvat riesaksi kuluttajille, mutta myös sähköyhtiöille, jotka joutuvat maksamaan korvauksia.

Ahkerana maisemien ja paikkojen kuvaajana, usein olen joutunut toteamaan, että voi ei, tuossa on sähköjohto väärässä paikassa. Sähköjohdot ovat siis haitaksi esteettisistäkin syistä. Pienempi juttu se kuitenkin on kuin olla ilman valoa keskellä marraskuun kaamosta.

Kuulemma Ruotsissa kaikki sähköjohdot kulkevat maan alla. Suomessakin on jo paikkoja, joissa sähköyhtiöt ovat jo laittaneet johdot maan alle. Tahti tuntuu vain hitaalta. Kenties erehdyn. Vaikka sähköjohtojen laittaminen maahan maksaakin, olisi jo korkea aika toimia reippasti.
IMG_3356
Pusulan kirkon kellotapuli. Kellotapuli on valmistunut 1763.
IMG_3159
Nummenjoen – Pusulanjoen viljeilyaakso. Tämä on yksi valtakunnallisista arvokkaista maisemista!