Kuninkaista

Viime, tällä ja vielä seuraavilla viikoilla todistamme television kautta monenlaisia tapoja pelata jalkapalloa. Toisin kuin edellisissä MM-kilpailuissa, tähän mennessä kaikissa peleissä on tehty maaleja.

Suurista joukkueista, kuten Espanjan, Hollannin, Brasilian, Argentiinan joukkueista on saatu sitä peliä mitä on odotettu: viihdyttävää ja intoa täynnä. Näin, vaikka tulokset eivät kenties olisi olleet sitä, mitä joukkojen kannattajat ovat odottaneet. Esimerkiksi Espanjan tuleva peli Chileä vastaan on ratkaiseva, ja kuten yksi espanjalainen televisiotoimittaja sanoo, Espanjalla on vain yksi vaihtoehto.

Espanjassa muuten tiedostetaan, että maajoukkueessa, ”La Rojassa” pitää tapahtua vaihtoja. Kukaan ei ole ikuinen. Se on tullut todistetuksi paitsi kuningasurheilussa, myös politiikassa. Sama juttu Suomessakin, jossa maan suuremman puolueen puheenjohtaja ja samalla pääministeri vaihtui. Minusta nyt ei voida arvioida oliko kokoomuslaisten päätös oikea tai ei. Tuoreen pääministerin imago on myönteinen ja se jo kertoo jotakin. Toivottavasti jokainen ottaisi elämänsä haltuunsa samalla myönteisyydellä kuin tämä hymyilevä pääministeri.

Espanjassakin puolueissa tapahtuu ja sosiaalistipuolue (Partido Socialista Obrero Español PSOE) vaihtaa puheenjohtajansa lähipäivinä. Ehdolla uusia nuoria kasvoja. Alfredo Pérez Rubalcaban tehtävä on nyt siirtyä sivuun ja antaa tilaa uusille sukupolville.

Uusille sukupolville antaa tilaa myös Kuningas Juan Carlos, joka torstaina 18.6.2014 allekirjoittaa ”eroanomuksensa” ja samana päivänä hänen pojastaan Felipestä tulee kuningas Filip VI.

Madrid valmistautuu nyt suuriin ja historiallisiin juhlallisuuksiin. Madridin promestari Ana Botella on antanut ohjeita kaupunkilaisille osallistumaan juhlallisuuksiin parhaansa mukaan koristellen parvekkeita ja katuja Espanjan väreillä.

Odotettavissa on siis mielenkiintoisia Päiviä, Suomessakin.

Minusta se, että Suomi ei ole mukana jalkapallon MM-kisoissa on hyvä asia, koska ainakin tiedotusvälineissä keskitytään seuramaan melko tasapuolisesti ja objektiivisesti muiden maiden joukkueiden pelejä. On viihdyttävää katsoa kommentaatoreiden arvioita eri joukoista. Ei se helppo tehtävä ole, ja jalkapallossa jos missä tulee aina yllätyksiä. No jaa, kuninkaan ilmoitus oli yllätys kuin myös Stubbin valinta monille!

Muuten, Costa Rican maajoukkue taisi järjestää sellaisen voitolla kokenutta Uruguayta vastaan.

Kuulemema yksi Costa Rican pelaajista on syntynyt Costa Rican pohjoisnaapurimaassa, Nicaraguassa. Nicaraguan tiedotusvälineet ovat olleet täynnä Duarten kuvia ja tarinoita hänestä. Nicaragua ei silti ole jalkapallomaa, vaan siellä baseball on kansallispeli.

Tässä espanjankielinen versio: Punto Nórdico