Ikuinen kesä Helsingin keskustassa

Sateinen kesä? -Paikoittain, joo. Sateita saa odottaa suomalaisessa kesässä. Sen sijaan tämän kesän (kevään) erikoisuus on se tuuli, joka on välillä hyvin voimakas.

Kasvipuutarha1

Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha.

Tuulisena päivänä päätin lähteä lasten kanssa Helsinkiin ja käydä katsomassa, mitä kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneisiin oli kätketty, ja se kannatti. Siellä on erilaisia kasveja eri kasvihuoneissa. Korkeassa palmuhuoneessa tunsin olevani jossain kaukana ja ensimmäistä kertaa elämässäni näin kaakaopuun ja hedelmät omin silmin, vaikka itse olen syntynyt maassa, jossa kaakao kasvaa luonnossa.

Kasvipuutarha10

Palmuhuone.

Kasvitarha3

Kaakaopuu.

Mielenkiintoista oli myös lummehuone, jossa kasvaa Paranán ja Paraguay- joesta tuotu jättilumme.

Kasvipuutarha8

”Kasvihuoneiden vetonaula on toisen maailmansodan aikaisista pommituksista selvinnyt parananjättilumme, joka hallitsee valossa kylpevää, trooppista lummehuonetta. Lumpeen lehti voi kasvaa halkaisijaltaan yli kaksimetriseksi, ja kykenee kannattelemaan jopa aikuisen ihmisen painon. ”

Suosittelen nyt teitä käymään tuossa ihanassa ja vehreässä paikassa, kuten myös espanjalaisessa blogissani. Ulkotarhaan pääse ilmaiseksi, mutta kasvihuoneisiin pääsee kahdeksalla eurolla ja lapset 7-17v neljällä eurolla.

Klikkaa tätä, jos haluat tietää vaikkapa aikatauluista.