EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden huippukokous Brysselissä

Tänään alkaa Brysselissä EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden eli CELAC: n, (Comunidad de Estados Latinoamericanos y Caribeños) kahden päivän huippukokous.

Järjestyksessä toinen EU–CELAC-huippukokoksen tarkoitus on vahvistaa näiden kahden alueiden maiden välisiä suhteita.

Huippukokouksen pääteemana on:  ”Yhteinen tulevaisuutemme: menestyvien, yhtenäisten ja kestävien yhteiskuntien rakentaminen kansalaisillemme”.

Huippukokoukseen osallistuu noin 61 valtio- tai hallituspäämiesta. Suomen pääministeri Juha Sipilä on mukana.

CELAC:n nykyinen puheenjohtaja, Ecuadorin presidentti Rafael Correa, sanoi saapuessaan Brysseliin, että Latinalaisella Amerikalla on paljon opittavaa Euroopasta, mutta että myös Euroopan maat voivat tehdä paljon CELAC.n maiden eteen ”eikä se tarkoita hyväntekeväisyyttä vaan oikeudenmukaisuutta”

Correan mukaan huippukokouksessa tullaan tekemään töitä taistelussa köyhyyden vähentämisessä. Kokouksessa tullaan käsittelemään molempien alueiden maiden yhteisiä  kiinnostusalueita kuten yhteistyön vahvistamista. Innovaatio, kestävä kasvu, koulutus, turvallisuus ja ilmastonmuutos tulevat olemaan huippukokouksen aiheita.

EU–CELAC-huippukokouksessa tullaan keskustelemaan Kolumbian rauhanprosessista kuin myös Kuuban ja EU:n suhteista ja niiden vahvistamisesta.

Correa2

Correa illasti Euroopan komission puheenjohtajan kanssa.

CELAC perustetiin vuonna 2010.

Ensimmäinen EU–CELAC-huippukokous pidettiin Santiagossa Chilessä 26.–27. tammikuuta 2013. Pääteemana oli kaupan alan yhteistyö sekä sosiaalisten ja ympäristöön suunnattujen laatuinvestointien edistäminen.

EU:ssa sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maissa asuu yhteensä yli miljardi ihmistä

  • EU–CELAC-huippukokoukseen osallistuu kolmasosa YK:n jäsenistä ja lähes puolet G20-maista
  • EU on CELAC-alueen suurin ulkomainen investoija
  • EU on CELACin toiseksi suurin kauppakumppani

Lähteet:

http://www.telam.com.ar/notas/201506/107469-secretario-general-oea-cumbre-celac-ue.html

http://www.elcomercio.com/actualidad/correa-bruselas-celac-unioneuropea.html

http://www.consilium.europa.eu/fi/meetings/international-summit/2015/06/10-11/

Mainokset