Joulumuistot lapsuudesta

Nyt on se aika, kun kouluissa lapset esittävät erilaisia näytelmiä joulujuhlissa. Tunnetuin näytelmä on Tiernapojat, mutta on muitakin. Esimerkiksi nyt meidän talossa asuu yksi paimen ja jopa joulupukki itse. Muistatko mikä hahmo olit joulujuhlissa? Jokainen varmasti muistaa aikuisenakin, millaisia osia on esittänyt joulujuhlissa.

Poika

Ruuku on Nicaraguasta ja tonntu jostain kaupasta. Kynttilä on nurmijärveläisen kaverin tekemä.

Kun olin pieni, Achuapassa järjestettiin joskus vaelluksia, siis ”posadoja”. (la posada = majapaikka) ”Posadas” on kuin koko kylän teatteriesitys, jossa Maria ja Joosef etsivät majapaikan. Ihmiset laulavat kunnes heidät otetaan vastaan, päästetään sisään, ja kaikki rukoilevat ja juhlivat. En pääsyt koskaan jouluaiheisiin näytelmiin.

Ainut teatteriosa, johon muistaakseni olen osallistunut, on vyötiäinen. Se oli koulun päättäjäisjuhlassa, Achuapan ala-asteella. Esitys oli eläimistä ja itse olisin tahtonut olla pupu tai orava. Opettaja ei suostunut vaihtoon, kaikista pyynnöistä huolimatta. Aina se ei mene kuten lapsi haluaisi. Kesti kauan ennen kuin pystyin hyväksymään sen, että vyötiäinenkin on söpö eläin. 😀

Tänään sain kuvassa olevia joulutavaroita. Tärkeintä ei ole tavaroiden arvoa vaan teko. Kiitoksia lahjan lähettäjille tästä ilon aiheesta!

Feliz Navi

Espanjalaisia lehtiä, jouluherkku ja hieno kyltti. Joulu saa jo tulla! Kiitos vielä kerran yllärin järjestäville tontuille! ❤

Mainokset

”Gallo pinto”

Suora käännös otsikosta on kirjava kukko. Se on yksi tunnetuimmista ruuista Nicaraguasta. Se koostuu riisistä ja punaisista pavuista.

Sisältö

2 ½ dl riisiä

5 dl vettä

1 sipuli hienonnettuna

Rypsiöljyä

250 grammaa punaisia papuja. (itse keittäminä tai purkista)

 

Laitta vesi kattilaan kiehumaan ja lisää riisi. Pane pilkottu sipuli ja öljy paistinpannuun ja paista pehmeäksi. Lisää pavut ja maustaa suolalla maun mukaan. Paista kunnes kuivuu. Lisää keitetty riisi ja paistaa sekoittaen . Tarjoile lihakastikkeen kanssa, kananmunien munakokkelin kanssa tai tuorejuuston ja jogurtin tai smetanan kanssa.

Nicaraguassa käytetään kuivia papuja (pidät pavut vedessä yön yli ja sitten keität kunnes ovat pehmeitä) eikä purkista.

Muissa Väli-Amerikan maissa käytettään muita papuja ja mausteita.

 

Fernández, Rodríguez, Suárez…

Nyt, kun Latinalaisen Amerikan maat ovat menestyneet Jalkapallon MM-kisoissa ja saman pelin aikana juontajat joutuvat toistamaan lukuisia kertoja pelaajien espanjankielisiä sukunimiä,  niin huomaan, että välillä ei mene nappiin.

Painomerkki osoittaa, että sanan ääntäminen ei noudata ääntämissääntöjä ja samalla kertoo meille, että sanapaino kohdistuu sille tavulle. Näin Fernández äännetään FerNANdez eikä FernanDEZ, kuten juontajilla ja selostajilla on tapana. Se kuulostaa samalla kuin espanjalainen selostaja sanoo RaikKONEN eikkä RAIkkonen.

Ylen aamutelevisiouutisissa kuulin, kun ankkuri sanoi SuáREZ eikä SuArez. Pikku juttu? -Kyllä, paitsi kun tunnin aikana sitä toistetaan ja toistetaan väärin. Ja sitten Sanna Ukkola jälkiviisaissa toistaa sen väärin.

Tässä tämä sivu, jossa voit kuunnella itse kuinka noita sanoja äännetään oikein. Kirjoita laatikoon sukunimi ja paina ”say it”.

Kuninkaista

Viime, tällä ja vielä seuraavilla viikoilla todistamme television kautta monenlaisia tapoja pelata jalkapalloa. Toisin kuin edellisissä MM-kilpailuissa, tähän mennessä kaikissa peleissä on tehty maaleja.

Suurista joukkueista, kuten Espanjan, Hollannin, Brasilian, Argentiinan joukkueista on saatu sitä peliä mitä on odotettu: viihdyttävää ja intoa täynnä. Näin, vaikka tulokset eivät kenties olisi olleet sitä, mitä joukkojen kannattajat ovat odottaneet. Esimerkiksi Espanjan tuleva peli Chileä vastaan on ratkaiseva, ja kuten yksi espanjalainen televisiotoimittaja sanoo, Espanjalla on vain yksi vaihtoehto.

Espanjassa muuten tiedostetaan, että maajoukkueessa, ”La Rojassa” pitää tapahtua vaihtoja. Kukaan ei ole ikuinen. Se on tullut todistetuksi paitsi kuningasurheilussa, myös politiikassa. Sama juttu Suomessakin, jossa maan suuremman puolueen puheenjohtaja ja samalla pääministeri vaihtui. Minusta nyt ei voida arvioida oliko kokoomuslaisten päätös oikea tai ei. Tuoreen pääministerin imago on myönteinen ja se jo kertoo jotakin. Toivottavasti jokainen ottaisi elämänsä haltuunsa samalla myönteisyydellä kuin tämä hymyilevä pääministeri.

Espanjassakin puolueissa tapahtuu ja sosiaalistipuolue (Partido Socialista Obrero Español PSOE) vaihtaa puheenjohtajansa lähipäivinä. Ehdolla uusia nuoria kasvoja. Alfredo Pérez Rubalcaban tehtävä on nyt siirtyä sivuun ja antaa tilaa uusille sukupolville.

Uusille sukupolville antaa tilaa myös Kuningas Juan Carlos, joka torstaina 18.6.2014 allekirjoittaa ”eroanomuksensa” ja samana päivänä hänen pojastaan Felipestä tulee kuningas Filip VI.

Madrid valmistautuu nyt suuriin ja historiallisiin juhlallisuuksiin. Madridin promestari Ana Botella on antanut ohjeita kaupunkilaisille osallistumaan juhlallisuuksiin parhaansa mukaan koristellen parvekkeita ja katuja Espanjan väreillä.

Odotettavissa on siis mielenkiintoisia Päiviä, Suomessakin.

Minusta se, että Suomi ei ole mukana jalkapallon MM-kisoissa on hyvä asia, koska ainakin tiedotusvälineissä keskitytään seuramaan melko tasapuolisesti ja objektiivisesti muiden maiden joukkueiden pelejä. On viihdyttävää katsoa kommentaatoreiden arvioita eri joukoista. Ei se helppo tehtävä ole, ja jalkapallossa jos missä tulee aina yllätyksiä. No jaa, kuninkaan ilmoitus oli yllätys kuin myös Stubbin valinta monille!

Muuten, Costa Rican maajoukkue taisi järjestää sellaisen voitolla kokenutta Uruguayta vastaan.

Kuulemema yksi Costa Rican pelaajista on syntynyt Costa Rican pohjoisnaapurimaassa, Nicaraguassa. Nicaraguan tiedotusvälineet ovat olleet täynnä Duarten kuvia ja tarinoita hänestä. Nicaragua ei silti ole jalkapallomaa, vaan siellä baseball on kansallispeli.

Tässä espanjankielinen versio: Punto Nórdico

Mitä ihminen mahtaa maan voimille, saako hän itkeä?

24 tunnin sisällä Nicaraguaa on ravistelllut 3 maanjäristystä ja voimakkuudeltaan 6,2 , 6,6 ja 6,7 magnitudia.

Torstaina voimakas järistyksen keskus oli lähellä Managuaa, mutta ei onneksi pääkaupungissa. Eilen maanjäristykset olivat Managuasta etelään, onneksi ei pääkaupungin keskellä. Voimakkuudeltaan 6,2 maanjäristys tuhosi Managuan keskustaa melko täydellisesti vuonna 1972.

Olen seurannut melkein reaaliajassa järistyksiä internetin kautta. Tiedotusvälineet kertoivat jatkuvasti järistyksistä. Tähän aamuun asti niitä oli ollut perjantaista lähtien 125 järistystä.

Suomessakin moni seuraa tilannetta ja ihmettelee Helsingin Sanomien uutisointia, jonka mukaan järistyksien vahingoista ei ole kerrottu heti. Miten muka tiedotusvälineet tietäisivät, minne pahin järistys iskee seuraavaksi?

Olen nähnyt kuvia tuhoista. Kaikista valokuvista minua on eniten koskettanut kuva, jossa mies itkee ja vaimo lohduttaa vieressä. Kaikessa surullisuudessaan valokuva on täynnä rakkautta ja voimaa. Nicaraguassa jos joku jää aina pitämään huolta perheen selviämisestä, se on nainen. Tässä tapauksessa, he ovat onneksi yhdessä.

Kuten muissa maissa myös Nicaraguassa sanotaan, että mies ei koskaan itke ja kun mies itkee, kaikki on päin mäntyä. Olen nähnyt jo myös kuvia autoista täynnä elintarvikkeita ja avustustarvikkeita maanjäristyksen uhreille. Nicaragualaiset itse auttavat toisiaan. Toivon mukaan myös maan hallitus auttaa heitä! Kuten moni sanoo: oma apu paras apu.

Mitä Sandino sanoisi nykyisestä Nicaraguasta?

Mitä sanoisitte, jos nyt päähallituspuolue Kokoomus ja vaikkapa SDP päättäisivät jakaa keskenään maan keskeisten virastojen päätehtävät keskenään?

Nicaraguassa esimerkiksi korkeimman tuomioistuimen ja keskusvaalilautakunnan jäsenet vaihtuvat aika ajoin, kuten perustuslaki määrää.

Eilen ja toissapäivänä Nicaraguan parlamentti kokoontui hyväksymään niitä henkilöitä. Pulma on se, että valitut henkilöt eivät tule kaikista parlamentissa istuvista puolueista vaan jako tapahtui kahden puolueen kesken entisen presidentin Arnoldo Alemánin ja nykyisen presidentin Daniel Ortegan vanhan sopimuksen (EL Pacton) mukaisesti. Esimerkiksi Arnoldo Alemánin tytär tuli valituksi yhteen keskeiseen tehtävään. Toki Nicaraguassa olisi ollut muita päteviä henkilöitä siihen tehtävään.

Nykyinen Keskusvaalilautakunnan johtaja Roberto Rivas tuli uudeelleen valituksi. Sitä huolimatta, että oppositiopuolueet Partido Liberal Independiente (PLI) ja Movimiento Renovador Sandinista (MRS) vastustivat Rivasin valintaa. Syynä on se, että edellisissä vaaleissa on ollut merkkejä, etteivät ne vaalit olleet sujuneet kuten niiden olisi pitänyt. Väitetään, että Rivas peitteli ja tavallaan hänen ”ansiostaan” Ortega jatkaa presidenttinä. Käytännössä Ortega hallitsee nyt kaikkia maan keskeisiä instituutioita.

MRS vastusti koko valintaprosessin ja liikkeen kaksi kansanedustajaa poistui jo ensimmäisenä päivänä parlamentissa protestina myös koko valintaprosessia vastaaan.

Espanjan kielen taitoiset voivat mennä Confidencialiin lukemaan siitä, mitä on tapahtunut. Nicaraguan demokratia kulkee taas taaksepäin, koska varsinkin Daniel Ortega ja hänen puolueensa varmistivat tulevat menestymään vaaleissa.

Mitä Sandino sanoisi tästä?

Mielenilmaus Managuassa

Hyvälle ystävälle!

Moni suomalainen ei vietä ystävänpäivää, koska se on muka amerikkalaisten hömpötystä. Totta se on, että englanninkielisissä maissa ystävänpäivä on tärkeä juhla. Mutta se on myös erittäin tärkeä juhla monissa espanjankielisissä maissa.

Kun katsoo juhlan historiaa, ei pidä paikkansa että se olisi vain markkinakeino saada ihmisiä ostamaan päivän kunniaksi valmistettuja tuotteita. Italialaiset tietävät, että juhla on kuitenkin hyvin vanha. ”Pyhä Valentinus on laajalti tunnettu 200-luvulla elänyt roomalainen pyhimys. Hän koki marttyyrikuoleman vuoden 269 paikkeilla.” Hänet mestattiin keisarin Claudius II: n aikana, koska hän siunasi roomalaisia sotilaita avioliittoon, vaikka se oli silloin kielletty. Keisari oli sitä mieltä, että sotilasura ja avioliitto eivät sopineet yhteen.

Pyhän Valentinuksen kunniaksi katolinen kirkko nimesi 14.2 hänen kunniakseen, kuten nykyisinkin on. Vuoteen 1969 se oli liturgisessa kalenterissa, kunnes se poistetiin.

14.2. on monessa maassa rakastavaisten ja ystävien juhla. Kavereiden kesken järjestetään kutsuja, seurustelukumppanille tai puolisolle annetaan kukkia, lahjoja, kortteja, ym.

Minusta ystävänpäivän tärkein merkitys on osoittaa ystäville, että hyväksyt ja ymmärrät heitä sellaisina kuin he ovat. Siihen ei tarvita mitään tuotteita. Paras lahja olisi saada edes yksi hyvä kaveri ja olla yhteydessä edes siihen yhteen kaveriin. Liian moni on yksin.

Jos haluat lukea espanjaksi, tässä linkki: Descubriendo Suomi

IMG_4871