Paras suomalainen mustikkapiiras

Olen aiemmin kirjoittanut mustikoista. Esimerkiksi Puheenvuoroon jo vuonna 2011!

Ilman muuta mustikoiden syöminen ja mustikoista tehtyjen herkkujen nauttiminen on yksi kesän odotettuimmista hetkistä.

Mustikka3

Tänään meidän pojat ehdottivat, että lähdetäisiin metsään katsomaan, oliko jo mustikoita piirakkaa varten. En olisi voinut mitenkään kieltäytyä sellaiselle ehdotukselle. Ehdotin, että meidän pihan läheisyydestäkin niitä voi löytyä. Pojat sanoivat, että mennään isoon metsään, jossa mustikoita on aina paljon. He olivat oikeassa. Lyhyessä ajassa lapsilla oli jo kulhossa mustikoita piirakkaa ja mustikkamaitoa varten!

Mustikka1

Monta vuotta sitten olin kopioinut anopin reseptikirjasta mustikkapiirakan reseptin ja vuodesta toiseen olen tehnyt sitä samaa. Luulen, että se on hyvin tavallinen mustikkapiirasresepti ja siksi kusun sitä suomalaiseksi mustiikkapiirasreseptiksi. Se on niin hyvä piiras, että sen voi brändätä ulkomaillekin suomalaisena piirakkana.

Tänään laitoin mustikoita niin paljon kuin vuoalle mahtui (noin 7 desilitraa) ja uuh ja aah kun oli hyvää! 🙂

Otsikosta sen verran, että vaikka pidän anopin reseptilla tehdystä piirakasta, voi olla niin, että teilläkin on mahtavia resepteja. Mikä olisi siis se paras mustikkapiiras?

Mustikkapiirakka

Vatkataan 150 g voita tai margariiniä, 1 dl sokeria ja 1 muna

Yhdistetään 3 dl vehnäjauhoa ja 1/2 tl leivinjauhetta, ja sekoitetaan vatkattuihin aineisiin.

Vuoraa lasinen piirakkavuoka taikinalla.

Täyte:

Kaada vuokaan noin 5-7 dl mustikoita ja 1 tl perunajauhoa sekoitettuina

Sekoita 1 purkki kermaviiliä, 1/2 dl sokeria, 1 tl vanilliinisokeria ja 1 muna, ja levitä seos mustikoiden päälle.

Paista esilämmitetyssä uunissa 200 asteella noin 25-30 minuuttia.

Ota uunista pois, anna vetäytyä ja tarjoile.   Mustikka5Kiinnostuneille, tässä linkki espanjankieliseen tekstiin: Descubriendo Finlandia

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s