Ruotsi on tunnustanut Palestiinan valtion

Kirjoitin eilen Uuden Suomen blogiin, että Ruotsi on tunnustanut Palestiinan valtion. Uutinen on saanut paljon kommentteja ja siksi laitan sen myös tähän.

Ennen Ruotsia 134 maata oli tehnyt samoin.

Ruotsi on ensimmäinen Euroopan Unionin maa, joka unionin jäseneenä on antanut näin tukensa Palestiinan valtion olemassaololle.

Ennen Ruotsia Euroopan maista vain Islanti on aiemmin tunnustanut Palestiinan vuonna 2011. Bulgaria, Tšekki, Kypros, Malta, Romania, Puola ja Unkari ovat tunnustaneet Palestiinan silloin kun eivät ole olleet vielä mukana EU:ssa.

Olen ruotsalaisten kanssa samaa mieltä siitä, että kahden valtion malli on se oikeudenmukaisin ratkaisu alueen asukkaiden kannalta. Hyvä Ruotsi! Miten on Suomi?

Jos realistisia ollaan, tuskin Suomi nyt seuraa Ruotsia tässä asiassa. Yksi syy on se asekauppa Israelin kanssa. Välillä talous menee kansainvällisten oikeuden edelle. Ei se ole uutta asiaa tässä maailmassa. Ruotsia pitää kuitenkin hehkuttaa, kun on aiheita siihen. 🙂

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s